24.12.2011

Ei mulla muuta kuin, että...

Snowfall kiittää ja hiljenee nyt pariksi päiväksi.

22.12.2011

Spinefarm 20v

 Ensiferum, Metsatöll, Kiuas & Crimfall @ Nosturi, Helsinki 14.10.11
Spinen synttärikekkerit, joissa ei ollut tietoakaan synttäreistä. Mr. Lindroos yhessä spiikissään sivusi aihetta, mutta siinä se. Ja näin heti alkuun pahoittelen kuvien puuttumista. Laatu on säälittävä ja kuvani pyörivät A:n macin sisuksissa.

Crimfall oli mulle uusi tuttavuus, olisinko yhden biisin kuullut ennen keikkaa. Mutta kaikenkaikkiaan erittäin positiivinen ja vaikuttava esiintyminen koko bändiltä. Kauniinpaa sukupuolta edustava laulaja oli kerta kaikkiaan upea. Ääni toi kehiin tosi jännää kansanmusiikkifiilistä tyylillä Värttinä. Tutustumisen arvoista, oon vaan liian laiska.

Kiuas oli isoin syy Helsinkiin lähtemiselle, vaikka Iljaa ei enää bändissä olekaan. Fiilis oli loistava ja keikasta saikin huomattavasti enemmän irti, kun oli tutustunut materiaaliin laajemminkin kuin vain kahden levyn osalta. Asim on vokalistina mahtava, mutta lavameininki vaatii kyllä vielä tottumista. Ja suomikin alkaa taittua pikkuhiljaa. Black Winged Goddes on ehdottomia lempparibiisejä, joten sen liveveto oli erittäin iloinen asia. Vähemmän iloinen taas oli se, että Of Lust, Love and Human nature jäi tavallaan vajaaksi alun pornohönkäilyjen puuttumisen takia. Kaikkea ei kuitenkaan aina voi saada, mikä on sinänsä ikävää.
Myös soittojärjestys oli mielestäni väärä, koska Kiuas nyt on loistava.

Virolainen Metsatöll oli jännittävä. Vironkielistä folkkirässiä, wut? Oli miten oli, bändin hienoin asia on monitoimisienisti. Tai siis virallisesti herra lienee pillipiipari-kanteleen soittaja. Ihan toimiva setti, vaikka koko ajan naurattikin luvattoman paljon.

Pääesiintyjänä toiminut Ensiferum veti odotetun hyvin. Enskan kolmesti aiemmin nähneenä vasta tämä keikka meni kunnolla mukana fiilistellessä, kun syksyllä tuli tutustuttua bändiin paremmin. Hinkan lavameininki on aina yhtä piristävää ja Lindroosin laulu on melkoista hunajaa korville.
Ikävä kyllä mulle tuli järkyttävä olo heti alkukeikasta ja muutama biisi meni lähes ohi, kun yritti pysyä tolpillaan. Selvisin kuitenkin ja pääsin taas mukaan. Koko kekkereiden kohokohta oli ehdottomasti Victory Song! Ihan mieletön livenä ja kyseessähän oli taas tää legendaarinen ekan biisin tunneside. 
Enskan soittoajan loppuessa, mutta encoren ollessa vielä kesken järjestyksenvalvojat kävivät vetämässä verhot lavan eteen. Mutta kappas, bändi jatkoi vaan soittamista. Oikea asenne, biisi vedetään loppu, vaikka sitten verhojen takana.

Olin tuolloin ensimmäistä kertaa Nosturissa, joka on kyllä keikkamestana toimiva. Käytännöt vaan ovat semisti perseestä. Ja kun siellä keikkasalissa on aivan helvetillisen kylmä, meinaa jäätyä vaikka olisi huppari päällä. Sijaintinsa puolesta Nosturi on myös hitusen kinkkinen, onneksi mulla oli turistiopas viemässä oikeaan paikkaan.

Tämän postauksen teille tarjosi VR:n junaverkko välillä Turku - Tampere.

13.12.2011

I need this feeling to last

Poisonblack @ Klubi, Turku 8.10.11
Edellisen keikan jälkeinen kooma oli eeppinen ja onneksi saatiinkin lopulta kyyti Raumalta Turkuun. Bussilla matkustus ois luultavasti ajanut vain valtavaan epätoivoon.
Väliaikapysähdys huoltsikalle oli äärimmäisen jännittävä, kun ulkona näkyi tuttuja herroja, joista mainittakoon nyt vaikkapa Ville Laihiala sekä roudari-Reiska. Jostain kumman syystä (joka kyllä tiedetään) Ville lähinnä hajosi meille, kun tunnisti meidät edelliseltä illalta.
Tähän väliin lienee hyvä kertoa, että varautukaa hillittömään fanitytötykseen, jos koskaan törmäätte suihkunraikkaaseen ja hyvin nukkuneeseen Villeen. En varmaan koskaan ennen ollut nähnyt Villeä niin kuolattavana xD

Turkukotiin päästyämme juostiin suoraan nukkumaan pariksi tunniksi ja sitten vaan uutta keikkafiilistä kehiin. Askarreltiin hyvinkin tyylikkäitä asioita sedille ja saimme vahvistusta keikkakokoonpanoon, kun Taru liittyi seuraan.

Köyhän opiskelijan, jonka rahat menee keikkoihin koulun sijasta, anorektinen lompakko kiitti syvästi, kun nimi löytyi vieraslistalta, kiitos Marcon.
Keikkan odottelu suoritettiin eturivissä jäätävän fanityttöhihkumisen merkeissä eikä mistään taaskaan tullut mitään.
Vaikka tavallaan samaisen keikan näki edellisenä iltana, niin fiilis oli siltikin äärimmäisen korkealla, sitä ei voi kieltää. Setti oli täsmälleen sama ja reaktiot olivat lähinnä toisintoa edelliseltä illalta, mitä nyt Love Infernalin aikana tuli käyttäydyttyä paremmin, kun serkku oli mukana keikkaseurana xD.
Scars pisti taas kyynelehtimään, en taida päästä siitä enää ikinä eroon.


Keikan jälkeen tuli taas häiriköityä setiä erinäisen lahjomisen merkeissä. (Basso-)Antti ja Miku (tunnetaan myös Paita-Ullana) saivat todistusaineistoa edellisillan rantakekkereistä, mutta Marco vei voiton. Kuten Raumapostauksessa sanoin, kirja yhtäreistä = ikuiset vipit. Arvatkaa vaan kahdesti tehtiinkö se läpällä?
Jostain syystä Marco hajosi aivan totaalisesti, mutta arvosti kyllä tuotosta ja totesi, että lupaus on pidettävä.
Kuvat, paitsi viimeinen, lainattu taaskin Assilta.

Ehkä päätätyhjentävin, ja failein, viikonloppu koko vuonna. Sinänsä ihan jees :D
Tätä, ja edellistä, kirjoittaessa kirosin taas niin paljon... Opettele rapsaamaan ajoissa, niin muistatkin vielä jotain keikoista.

11.12.2011

Ikurin turnipsi ja hiuskiistelyä

Poisonblack @ Bar Hovi, Rauma 7.10.11
Yllättävää, minä Poisonblackin keikalla... Joka tapauksessa, astetta randomimpi keikkakaupunki, ainakin omasta mielestä. Ennen en käynyt oikeestaan Tampereen ulkopuolella keikoilla, festareita lukuunottamatta, mutta nykyään tulee pyörittyä ties missä. Ja Poisonblack on yksi niistä harvoista bändeistä, joiden perässä voisi kiertää vaikka koko rundin, jos budjetti vaan sallisi. Toisaalta taas Rauma on luonteva paikka lähteä keikalle, sillä jostain syystä hengaan siellä useammin, kuin kotona Ylöjärvellä.


Kun pääsimme Bar Hoviin, paikalla oli vaan kourallinen ihmisiä ja eka ajatus oli et voi vittu, hyvin lähti ilta, kun ei oo ihmisiä. Lopulta porukkaa kuitenkin tuli reippaastikin paikalle.
Keikka oli taas äärimmäisen jees, siitä ei pääse mihinkään. Setti oli itsessään myös puhdasta mahtavuutta.  Love Infernalista oon muistaakseni joskus maininnut jotain siihen suuntaan, että helvetin toimiva livebiisi. Puhdasta pornoahan se on, mutta pikkuvikoja. Toimii. Lähti ehkä vähän käsistä oma toiminta, kun fiilis vei mukanaan, mutta hauskaa se silti oli. Raivotar oli uus juttu setissä ja sulin sille aivan täysin. En ollut ennen kuullut sitä livenä, joten se vaan paransi kokemusta.
Harvemmin tulee herkisteltyä pahasti millekään biisille, vaikka merkitys itselle oiskin suuri. Tällä kertaa kuitenkin Scars veti pidemmän korren. Koko biisi meni kyynelehtiessä, kun lyriikka iski niinkin lujaa. Muuten oisin varmaan pysynytkin kasassa, mutta keikkaseuran tärkeys veti ehkä liiankin herkäksi.
Hetkellisen itsensäkasailun pystyin nauttimaan keikasta taas normaalisti ja antautumaan sille ihanalle, päätä tyhjentävälle tunteella.
Edellisessä PB-rapsassa selitin Leiviskän Antista, joka tuli alkukeväästä mukaan kokoonpanoon. Kun edellisestä keikasta oli kulunut kuitenkin muutama kuukausi, huomasi selvästi kuinka paljon paremmin Antti sopi porukkaan.

Keikan jälkeen tuli törmäiltyä setiin, erityisesti Marcoon ja naureskeltiin sille, kuinka paljon yhteiskuvia onkaan kertynyt. Lopputulos oli yksi kuva lisää ja toteamus: "jos teet mulle niistä kirjan niin saat ikuiset vipit meidän keikoille."
Hetkellisen ulkoilun aikana saimme kuulla Leiviskän bändihistorian ja kävi kutsu bäkkärille paitamyyjän toimesta.

Jatkot venähtivät äärimmäisen pahasti, ja takaisin majapaikkaan päädyttiin vasta yhdeksältä aamulla. Hupsista. Mutta minkä sille voi, jos on liian hauskaa ja pojat pyytävät mukaan aamupalalle.
Jos nyt jotain negatiivista pitää keksiä, niin oma PB-huppari katosi jatkojen aikana. Surullista sinänsä.

Ja tälläkin kertaa kuvat on lainattu Assilta, paitsi Beach-kuva.