CHILDREN OF BODOM @ PAKKAHUONE 20.3.2011
Ja omien synttäreiden afterpartyt, mitä parhaimmassa seurassa.
Piknik-eväät mukana suuntasimme Annan, Roosan sekä Niinan kanssa kohti Pakkahuonetta jo kymmenen aikaan aamulla. Mikä onkaan hauskempi tapa viettää sunnuntaita kuin keikkajonotus? Nautimme auringonpaisteessa muiden jonottajien (mm. Sanni ja Nina) kanssa ja huumorin taso oli äärimmäisen huono, mikä ei sinänsä ole edes yllättävää, kun ottaa huomioon seurueen.
Sattumalta huomasimme valokuvaajan hiippailevan lähistöllä ja pian valokuvaaja kera toimittajan alkoi lähestyä pelottavasti.
"Moi, me tehdään juttua kevään tulosta Aamulehteen. Sopisko teitä haastatella?"
Myönnyttiin haastateltaviksi ja toimittaja itse melkein suunnitteli lähtevänsä keikalle, joka oli muistaakseni sittemmin loppuunmyyty tai jotain.
Auringonpaiste oli kohtalokasta yhdistettynä maassa istuvaan ihmislaumaan; lumi alkoi sulaa ja aiheutti tulvan, jonka tieltä jouduttiin siirtymään useampaankin otteeseen. Pikkuvikoja, pidettiin silti hieno piknik. Kynttilät, kakku ja kaikki. Luksusta keikkajonotukseen.
Hieman ennen ovien avautumista järkkärisetä tuli huutelemaan, että täysi-ikäiset, jotka ei jaksa jonottaa voi suunnatta Klubin ovelle, joka avataan aivan juuri. Juostiin sitten kyseiselle ovelle, joka avattiin täsmälleen samaan aikaan kuin pääovikin. Ärsytyksen taso oli valtava. Jokatapauksessa löysimme itsemme eturivistä Annan kanssa.
"Mä oon kuullu tän ekan lämppärin nimen, mut siihen jääkin. Ehkä leikitään rokkipoliiseja? "
Kyseessä oli ruotsalainen Machinae Supremacy, josta tiesin todellakin vain nimen ja siihen se jäi. Mulla ei siis ollut mitään odotuksia sen suhteen eli hyvä bändi rokkipoliiseiluun, vai oliko sittenkään?
"Onks nää kuinka hyvä livebändi?"
Oon huono folkkari, kun en kuuntele Ensiferumia sen kummemmin. Kyllä sitä nyt pari biisiä tietää, mutta siihen se jääkin.
Jostain syystä Enska ei omalla kohdalla iskenyt niin hyvin, lieneekö sitten laulujen puuroutuminen vai mikä. Ei vaan toimi niin hyvin kuin muut suomifolkit. Joka tapauksessa keikka oli ihan mukiinmenevä eikä missään vaiheessa tullut fiilistä, että nyt ei enää jaksa.
Mutta voiko kukaan vastustaa Lai Lai Heitä tai Ironia? Parhaita yhteislauluja/huuteluita :D. Ja voiko kukaan muu paitsi suomalainen bändi vetää lyriikoihin jotain niinkin fiksua ku tättärärää tättärärää?
Okei, sitten käsittelyyn illan pääesiintyjä. Jollain tasolla en oikein uskaltanut asettaa mitään odotuksia keikan suhteen, kun edellinen keikka oli jättänyt mut kylmäksi. Toisaalta taas Relentless Reckless Forever taas toimi älyttömän hyvin, niin pientä jännitystä oli ilmassa.
Ja kyllähän se toimi, aivan loistavasti. Aloitusbiisinä toiminut Not My Funeral nosti fiilikset heti korkealle. Mistä lie johtuu, mutta henkilökohtaisesti tykkään, että levyn avausraita toimii myös keikan ekana biisinä. Ehkä se vaan aiheuttaa tietyn fiiliksen.
Kylkiluut, niskalihakset ja äänijänteet oli kovilla koko ajan. Eihän sitä voinut olla hiljaa tai liikkumatta. Varsinkin puolivälin hittiputki oli aivan käsittämättömän siistiä!
Kokonaisuudessaan setti oli oikein toimiva ja ykköslevyn Children of Bodom toi mukaan kivaa vaihtelua, samoin Follow the Reaper. RRFn biisit toimi livenä oikein hyvin, omaksi livelemppariksi nousi Roundtrip to Hell and back, ja Was it Worth it? yllätti erittäin positiivisesti, vaikkei ehkä paras encorevalinta ollutkaan. Ja Blooddrunkin saisi mun puolesta päästää eläkkeelle, ei se niin hyvä biisi oo.
Ei, mulla ei ole mitään valitettavaa keikasta. Aivan mahtavaa!
Ja koska otsikko kertoi Radomirin (Jaskan) karanneen. Kuva kuitenkin ehdittiin ottaa ennen karkumatkaa, mutta lähes välittömästi kuvanoton jälkeen Jaska karkasi ja kuoltiin Annan kanssa käsittämättömään naurukohtaukseen. Insidehuumori on parasta, kun kukaan ei tajua sitä.
