Kilke - we've got the magic!

(26.-)28.7.-5.8.2010
Vietin lähes kaksi viikkoa partion parissa Suomen Partiolaisten kuudennella suurleirillä, Kilkkeellä.
Kilke oli järjestyksessään neljäs suurleiri, josta olen itseni löytänyt.
Verrattaen edelliseen FinnJamboreeseen, Tarukseen, Kilke oli sään puolesta aivan mieletön. Taruksella tuli vettä ensimmäiset 5 päivää, niin paljon kuin taivaalta vaan mahtui. Kun taas Kilke sai nauttia lämmöstä ja auringonpaisteesta lähes koko 9 päivää, paria pientä sadekuuroa ja yhtä isoa ukkosmyrskyä lukuunottamatta.

Pestini takia löysin itseni Evolta jo 2 päivää ennen leirin virallista alkua.Raksaleiri oli kieltämättä melko mahtava kokemus. Oli hienoa nähdä, miten leiri oikeasti nousee keskelle ties mitä pusikkoa. Rakennelmat oli melko mahtavia. Tavallaan tuntuu tosi hölmöltä, että rakennetaan kaikkea hienoa, jotka sitten kuitenkin puretaan reilun viikon päästä. Mikä idea? Se näyttää hienolta ja on partiomaista, vai miten se menikään?

Mulla oli siis ehkä paras pesti ikinä!
Onnistuin, jotain salaperäistä reittiä hyväksi käyttäen, tunkemaan itseni mukaan Leirilehti Rymyn toimitukseen.
Hengasin leirialueen ja Evokeskuksen, toimitustilat, välillä ja kävelin ihan vitin paljon! Meillä siis piti kulkea sukkulabussi leirin ja EK:n väliä, mutta siitä tulikin kävelyreissu, useammin kuin kerran. Ja matkaahan oli noin 2km. Ei kuulosta pahalta, mutta jos oot herännyt puolta tuntia ennen, kun pitäis olla palaverissa Evokeskuksella niin ei oo kivaa kävellä. Mutta mikäs siinä, mukava aamulenkki. Lukuunottamatta sitä kaiken hiekan ja pölyn määrää! Varsinkin alkuleiristä autoja liikkui vielä melko paljon ja tietysti ne nostattivat ihan tuhottoman hiekkapölypilven. Sitä sai sitten syljeskellä hiekkaa suustaan ja kaivaa silmiään takaisin esiin hiekan seasta. Jokainen vaate oli pölyssä, kameraa unohtamatta.

 

Kuva kertoo kaiken. Copyright: Jyrki Vainio

Lehtiä tehtiin yhteensä 5, joista yksi julkaistiin jo ennen leiriä. Vaikka lehdenteko ihan mahtavaa onkin, en silti näe itseäni toimittajana, mutta kassels. Parasta ehdottomasti oli se, kun pääsi haastattelemaan Emiliä, Pekkaa ja Mikko Alataloa xD
Kun saimme todistukset, kerrottiin, että parhaat 'arvosanani' tulivat seurapiiritoimittajuudesta, siirappisuudesta ja mukanaolosta. Mikäs siinä :D
Rymyä voit lukea täällä.

Toki leireillä tapaa myös äärimmäisen ihania ihmisiä! Koko toimitusporukka oli aivan mieletön, mutta muutama on mainittava erityisesti. 

Johanna (blogi) kuuluu näihin uusiin ihaniin tuttavuuksiin. Oltiin kamerasamiksia :) Pöljäiltiin ja huonoa huumoria viljeltiin enemmän tai vähemmän. Raksan lopussa Johanna perusti manikyyripalvelun vain ja ainoastaan mua varten, ja kyllä ne rymykynnet hienot olivatkin!

Ja sitten aivan ihanat Enali (vas.) ja Kaisu! Rymyn oma pinkkiteam, joka saikin kuulla värityksestään. Monet ihmettelivät, että on toimituksella joku teemaväri :D Oli melko hämmentävää, että en tuntenut itseäni kovinkaan nuoreksi, vaikka Enali ja Kaisu ovat molemmat huomattavasti mua vanhempia. Partio nuorentaa ihmisiä.  Me kolme muodostimme pinkkitiimin ydinjoukon, mutta mukana oli myös Nipsu, AK, Urmas (aka. Tytti), Sami ja nimellisenä kunniajäsenenä Pete, joka ei koskaan saanut tietää jäsenyydestään :D

Nyt kun värinä on pinkki, niin voisin selittää siitä, kuinka paljon ja monelta eri taholta sain kuulla pinkkiydestäni. Minkä mä sille voin, että sain jonkun muka-mahtavan idean, että hankin mahdollisimman paljon tavaraa leirille pinkkinä?
Mukaan lähti:  pinkit hiukset, pinkit kumisaappaat, pinkki takki, pinkkimusta hippikauluspaita, pinkki pissis-t-paita, pinkit ruokailuvälineet, pinkit villasukat x 2 ja mustapinkit kynsikkäät. Yhtenä päivänä muonittajatätikin kommentoi, kuinka mulla oli lautanen sävy sävyyn hiusten ja paidan kanssa. Mut oli myöskin kuulemma erittäin helppo löytää väkijoukosta. Ai miten niin mun hiukset muka loistaa?

Kaiken kaikkiaan leiri oli mieletön! Enkä edes hukannut mitään, paitsi puhelimen, mikä löytyi parin tunnin päästä.
Upeita muistoja ja ihmisiä.
Loppuun vielä kasa erilaisia fiiliskuvia.

*Taputtaa päälaelle niitä, jotka jaksoivat katsoa kuvat loppuun asti.*

Fiilistelyä...

Kuluva kesä on ollut melko mahtava, jos en sanoisi.
Loistavia keikkoja, ihania ihmisiä, paljon valokuvia, lämmintä ja muutenkin eeppisen rentoa.
Toki kesässä on ollut negatiivisiakin puolia, kuten A:n lähtö. Loppuviimeksi kuitenkin kaikki on sujunut loistavasti!
Kuvapostaus kertokoon...

Kengurumeininki kuuluu kesään. Tästä pitää tehdä perinne!

Nostalgia-syistä mukaan keikkakesään mahtui myös Antti Tuisku. Eikä muuten jättänyt kylmäksi :)

Pöljäiltiin Helen kanssa enemmän kuin laki sallii. Edustimme Lumous-festareilla kahtena päivänä. Gothnic oli kiintoisa kokemus, koska lämpöä oli +30 astetta ja vaatetus hyvin raskas.

Leikkiminen kuuluu myös kesään melko vahvasti, kuten huomata saattaa :)
Anni   sai jostain päähänsä, että olisi äärimmäisen huvittavaa pukea mut lolitaan. Ja kun sain mekon päälleni, Anni repes ihan totaalisesti. Kiitos tästä. Ehkä harkitsen tyylinvaihdosta lolitaan? Tai sitten en.
Vaikkakin, koko kesä on mennyt aivan muissa vaatteissa, kuin niissä tutuissa ja turvallisissa maastohousuissa ja bändipaidoissa. Hämmentävää :D

Huomenna katoan pariksi viikkoa partion pariin, mikä on melko tervetullutta. Lomaa lähestulkoon kaikista tutuista ihmisistä!
Ja tuon vajaan kaksi viikkoa leikin melkin ammattitaitoista toimittajaa...

Keikkaraporteista ei muuten ole vieläkään päästy eroon. Niitä on siis vielä luvassa, kunhan vain joskus kotiudun.

Mahtavaa loppukesää!

Tänä kesänä helteet hyväilee...

Koska jatkuvat keikkaraportit alkavat puuduttaa, saatte nyt musafiilispäivityksen.

Funkykarkurit, suoraan 90-luvulta! Biisit on täynnä kesäfiilistä ja lyriikat oikein toimivia.
Tuipallero, joka tunnetaan myös A:na, koulutti mut kuuntelemaan tätä alkuviikosta. Ja kyllähän tää iskee varsin mainiosti.


Turisas on toinen alkuviikon koulutuksen tulosta, kiitos kuuluu taas A:lle.
Alunperin tutustuin Turisakseen jo kolme kesää sitten, mutta vasta nyt lämpenin kunnolla. Folk on kyllä mitä toimivinta kesämusiikkia, ei voi muuta sanoa.


Tää on se kesän virallinen kesäbiisi!
Mustat Enkelit on kuulunut soittolistalle nyt parin vuoden ajan ja aina vaan parempaan suuntaan mennään.

These are the reasons...

... lying on the ground.
Eli vuorossa keikkapäivitystä sedästä, joka tunnetaan Timo Kotipeltona.

Keikka oli 13.6. Jack the Roosterissa.
Seurana keikalla pörräsivät Tiina ja Emppu. Hyvin yllättävää tämäkin xD
Tällä kertaa keikka ei kuitenkaan ollut ihan perinteinen, koska kyseessä olivat Roosterin Hevijamit, jossa tällä kertaa sattui olemaan mukana Kotis. Bändi oli kasattu täysin hakuammunnalla ja sen kyllä huomasi, koska biisit meni vähän sinnepäin. Kitaristia ja kiipparistia en osaa kertoa, mutta rumpuja hakkasi Lacu Lahtinen ja basson varressa taiteili Jarkko Ahola.
Välillä lavalla Kotiksen seurana kävi Celestyn entinen laulaja, Kuorosodastakin tuttu, Antti Railio.
Kotiksen setin jälkeen myös Antti pääsi lavalle, rumpalina toimi siinä vaiheessa J.Ahola, mikä aiheutti totaalista hajoilua ja hämmennystä :D

Koska kronologisesti etenevät tekstit ovat täysin yliarvostettuja selitän tässä vaiheessa, mitä tapahtui ennen keikkaa.
Istuttiin Empun kanssa terassilla ja Kotis loikahtelee kauniissa lenkkareissaan sisään baariin. Noh, setä huomaa meidät ja tulee juttelemaan hetkeksi mukavia. Siinä sivussa sitten setä huomaa kesän kunniaksi väriään vaihtaneet hiukseni.
"Oho, hiukset on vaihtaneet väriä. Ei paha, en vastusta muutosta."

Jossain hämärässä välissä seisoskelin Tiinan kanssa jutellen niitä näitä, kun Antti loikkaa jostain ja nappaa meidät kainaloonsa.
"Arvon naiset, halatkaamme!"
Noh, mikäs siinä Antin kainalossa ollessa, mutta hämmentävää oli se, kun yhtäkkiä setä päättääkin pussata poskelle. Ja enemmän tai vähemmän tunnetusti Antti aiheuttaa fanityttöilyä^^
Myöhemmin, kun juteltiin taas Antin kanssa, selitin sedälle siitä, kuinka mun pitää ajaa vielä reilu 10km pyörällä kotiin. Ja kellohan oli tässä vaiheessa vähän vaille kolme. Jälkikäteen sain kuulla olevani täysin hullu, ihan vaan sen takia, että ajelen keskellä yötä fillarilla ties minne :D

Seuraavaa Kotiksen keikkaa saakin sitten odotella, onneksi. En todellakaan tiedä, että kestäisinkö moista.
Mutta on kuitenkin mahdollista, että sekoan ja raahaan itseni Wanajaan katsomaan Tanssiorkesti Kohtalon Haaroja, joka myös Stratovariuksena tunnetaan xD

Tästä lähtien yritän muuten saada näihin keikkapäivityksiin edes jotain sisältöä tai edes pienen laadun häivähdyksen... Saa nähdä, miten onnistun :D
Pahoittelen myös jo valmiiksi sitä, että seuraavatkin päivitykset tulevat olemaan keikkaraportointeja, mutta nyt lopetan tän, ennen kuin saan aikaan kilometripostauksen täysin aiheen vierestä.

Aivot kuumuudesta sulaneena,
Lumira

Raise your hands and reach the sky...

LEVERAGE @ YO-TALO 10.6.
On yleisesti tiedossa, että mä olen pahemmanlaatuinen fanityttö. Ja yksi eeppisimpien fanityttöilykohtausten aiheuttaja on todellakin Leverage, tarkemmin ilmaistuna Pekka Heino.

Ennen, kuin pääsen itse asiaan, eli keikan raportointiin, selitän hieman suhteestani kyseiseen orkesteriin...

Ensikosketus Rakeen tapahtui 2007, Sauna Open airissa. Olin päätynyt kyseiselle festarille katsomaan Sonataa ja sitä odotellessa päälavalla soitti Leverage. Bändi, josta en ollut koskaan kuullutkaan, mutta ihan mielenkiinnosta raahasin isäni mukaan päälavan edustalle katsastamaan miltä moinen kuulosti. Alkuun diggailin ihan hillitysti ja totesin kyllä tykkääväni musiikista kovasti. Mutta sitten... Mä muistan vieläkin, kolmen vuoden jälkeekin, Pekan yhden spiikin: "Tääkin biisi löytyy meidän Tides-albumilta. Twilight Symphony!!"
Biisi kajahti ilmoille ja mä olin täysin myyty. Loppukeikan olinkin sitten melkoisen liekeissä :D
Siinähän sitten piti jostain tuo Tides onkia käsiin. Ja kovassa soitossa olikin sitten koko kesän.
Blind Fire jätti hieman kylmäksi julkaisunsa aikoihin, mutta uuden Rake-herätyksen koin 2.1.2009 kun pääsin vihdoinkin taas setiä livenä katsomaan.
Rake pysytteli sitten oikein kivasti mukana menossa pitkin vuotta ja viimeisin lätty, Circus Colossus, iski lujaa. Nykyisestä Rakeilusta kehtaan ja uskallan kuitenkin syyttää erästä ihanaa otusta, joka myös A:na tunnetaan. Ja tästä sitten pääsemmekin kätevästi siihen viimeisimpään keikkaan...

Tapasin A:n aamupäivällä Tampereen keskustassa ja suuntasimme ties minne... Pian kuitenkin kävimme hakemassa vahvistusta joukkoomme ja E liittyi seurueeseen Rautatieasemalta. Kiertelimme ympäriinsä ja rakeiltiin yleisesti. A ja E toteuttivat synttärikorttia alennusmyyjälle.
A joutui totaalisen fanitytötyksen ja liekehdinnän valtaan setien ajaessa ohi pakullaan.

Selvittyämme Omenahotellille luopumaan osasta tavaroita istuimme hetken rauhoittuaksemme ja sitten käänsimme nokkamme kohti YO-taloa, jossa sedät olivatkin roudaamassa.
Kun roudaus oli saatu päätökseen, tapahtuman järjestäjä esitteli bändille roudarit, joiden piti olla paikalla ennen bändiä :D

Keikan odottelu sujui mukavasti ja lisää tuttuja saapui mukaan menoon.
Myöhemmin illalla lähdettiin A:n kanssa promoamaan bändiä ja siinä sivussa tapahtumaa, jossa sedät soittivat. Jos emme olisi hommanneet lippuja etukäteen, oltaisiin mainoslappusia jakelemalla päästy ilmaiseksi sisään...

Sitten koitti kauan odottu hetki ja siirryimme sisätiloihin odottelemaan. Pian odotus palkittiinkin ja Rake hyppäsi lavalle. Yleisö oli liekeissä, kuin myös bändikin!
Settilista oli mitä loistavin.

Keikka meni niin kovasti liekehtiessä, joten saatte nauttia selityksen sijaan kuvamateriaalista...

Mukaan keikalta tarttui settilista ja pitkään himoittu paita!
Myöskin yhteiskuva Pekan kanssa, vihdoinkin. En ihan ymmärrä, miten onnistuinkin näyttämään noinkin siedettävältä tuossa tilanteessa. Vaati paljon, että pysyin kasassa. Takapiruna heiluvat Torstin kädet, kun setä tuuletti olevansa maailman nopein roudari.
Rake-seikkailu on kaikenkaikkiaan oikein mainio!
Kiitos kovasti kaikille asianomaisille :)

Alexander featuring AC/DC

Kerrankin mulla on aikaa postailla tänne...
Ja vaikuttaa pahasti siltä, että postauksia tulee monta, putkeen.

Ensimmäisenä käsittelyyn kapine, mikä on järjestysnumeroltaan seitsemästoista.

Kapine kantaa nimeä Alexander ja se tunnetaan myös korsettina. Omistajalleen, Susannalle, se on kolmas kuristusväline.
Materiaalina tummanvihreä morsiussatiini. Ja aikaa kasaamiseen meni melko tarkalleen 9 tuntia. Ja yhdeltä istumalta.

Seuraavana käsittelyyn AC/DC @ Ratina 1.6.
Vaikka kyseinen bändi ei ihan omiin lemppareihin kuulukaan, keikka oli kyllä varsin mainio!
Sedät ne vielä jaksaa, vaikka vanhoja ovatkin.

Angus Young ja Brian Johnsson hoitivat koko shown, sillä loppukolmikko (basisti, kitaristi ja rumpali) vaan soittivat paikoillaan näyttäen cooleilta.

Olihan se melko hieno päästä kuulemaan klassikkobiisejä ihan livenä. Ja nyt kehtaan väittää, että taisin lämmetä bändille astetta enemmän :D
Kuitenkin se melkein vartin kestänyt kitarasoolo oli vähän liikaa...
Oli muuten melko hämmentävää, kun kyseessä oli kuitenkin maailmanluokan bändi ja yleisöä 32000 niin silti, vaikka Assin kanssa olimmekin melko edessä alkukeikan, kukaan ei hyppinyt niskaan eikä tullut nyrkkiä naamaan. Joskus näinkin :D
Noh, onpahan nyt kuitenkin tuokin koettu ja varsin hieno kokemus olikin!!