Miksi kaikki ihana loppuu liian aikaisin?

Loma oli ja meni mutta...
Rakastanko edes keskellä lukukautta olevia lomia!
On niin parhautta, jos ei oo onnistunut haalimaan itselleen tekemistä koko lomaksi. Yleensä mä onnistun tekemään juuri sen, että oon koko ajan menossa eikä mulla ole aikaa vain olla. Tää syysloma oli kuitenkin poikkeus.
Ensinnäkin sain nukuttua tarpeeksi. Univelat tuli kuitattua mukavasti.
Tarkoitus oli myöskin tehdä rästiin jääneitä koulutehtäviä, mutta hupsis, huomasin lomailevani. Sen sijaan, että olisin ottanut koulukirjat ja -monisteet työn alle, istuinkin jossain lukemassa kirjaa. Pitkästä aikaa pystyi lukemaan monta tuntia putkeen. Mä en edes muistanut, että se on niinkin ihanaa ja rentouttavaa. Sainkin sen myötä eeppisen, kesällä alkaneen, lukuprojektini loppuun. Potterit kuuluivat ala- ja yläasteella kirjasuosikkeihin ja kyllähän ne vieläkin toimivat. Puolet lomasta harrastin päänsisäistä potterhysteriointia ja odotan seiskaleffaa luvattoman paljon. Saatoin myöskin fanityttöillä väärästä syystä, eli kohde oli aivan järjetön. Tom Felton. Tarvitseeko sanoa muuta? Kyllä, tämä aihe vaatii täysin oman postauksensa vielä myöhemmin :).


Myöskin koneella olo oli kohtuullisen vähäistä loman aikana, sillä vaihdoin läppärin ompelukoneeseen. Kun tässä taannoin kävin Eurokankaassa, silmääni osui upea kangas. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Kyseinen kankaanpala lähti mukaani ja muutaman tunnin työn tuloksena syntyi mekko, jolle kuva ei kuitenkaan tee oikeutta. Jos tarkkoja ollaan, niin kyseessä on ensimmäinen kunnollinen mekko, minkä tein, eikä mikään trikoosta ommeltu hässäkkä. Alempi kuva havainnollistaa ruusuprinttiä paremmin.

 Ja yllättävää kyllä, löysin itseni myös keikalta. Tällä kertaa vuorossa oli Mustat Enkelit Duo, joka taitaa johtaa tän vuoden keikkatilastoja, varsinkin jos lasketaan mukaan myös koko bändin voimin soitetut keikat. Tietysti koko bändin keikat ovat huomattavasti parempia, mutta ei duossakaan mitään vikaa ole. Jussi on mahtava ja spiikit on huonoja :D. Seuraavakin keikka on jo tiedossa.
Jos vertaa perjantaista keikkaa edelliseen, missä oli noin 15 ihmistä, niin se pikkukeikka oli huomattavasti parempi. Tiedä sitten miksi. Ehkä porukka oli nyt vaan auttamattomasti liian päissään.
Itse toimin kuskina, isälleni xD, joten pysyttelin limpparilinjalla. On huvittavaa katsoa aikuisten ihmisten olevan ympäripäissään ja selittävän ties mitä.
Mutta välttääkseni taas laajan keikkaraportin jatkan seuraavaan aiheeseen.

 Lauantainen herääminen oli hyvinkin tuskallista, koska olin päässyt nukkumaan vasta neljältä aamulla, kiitos iskän joka halusi kiertoreittejä käyttäen kotiin. Joka tapauksessa revin itseni ylös, kiskoin hyvin mulle hyvin epänormaalit vaatteet niskaan ja suuntasin kohti Tamperetta ja Enfant Terriblen miittiä. Lähinnä kävin vain näyttämässä naamaani miitissä, koska lopullisena päämääränäni oli Helsinki.

Itsessään kyseisestä käynnistä pääkaupungissa ei ole paljoakaan raportoivaa, sillä vietin illan partioporukassa Munkkivuoressa. Pidimme hauskaa, söimme ja kaadoimme rakkaan leirilehtemme Rymyn lopullisesti. Oli mahtavaa nähdä toimituksen ihmisiä taas pitkästä aikaa. Kaisun kanssa aloimme myös suunnittelemaan yllätysmatkaa Ouluun Enalin luokse. Saapi nähdä, tuleeko moinen koskaan toteutumaan :).

Nyt kuitenkin loma on ohi ja huomenna karu paluu arkeen. Koko illan oon vaan miettinyt erilaisia tapoja välttää koulun jatkuminen ja jatkaa lomaa ensi elokuulle. Harmikseni en kylläkään keksinyt mitään toimivaa, joten mun on vain alistuttava kohtalooni ja palata koulunpenkille, puoli kahdeksalta aamulla

Siirryn odottamaan perjantaista keikkaa, joilloin lavan valtaavat Kiuas ja Turisas.

Syksyistä...

Syysloman kunniaksi pienimuotoinen kuvapostaus.

Taste the rain...

Uskokaa tai älkää, nyt tulee postaus aiheenaan Poisonblack. 
Mä olen tavallaan myöhäisherännäinen eli tutustuin Poisonblackiin ennen Sentencedia, mikä on toisaalta vaan hyvä, ainakin mun tapauksessa.
A Dead Heavy Dayn (2008) julkaisun aikoihin joka lehdessä ja välissä törmäilin mainokseen kyseisestä levystä ja aattelin aina, et tota vois kyllä kuunnella. Lopputuloksena se, että en koskaan päätynyt kuuntelemaan moista.

Sitten tuli Sauna Open Air 2009, jossa sedillä oli keikka. Suuntasin sinne lähinnä ihan mielenkiinnosta ja senkin takia, että seura tahtoi mennä katsomaan. Noh, fiilistelin siinä mukana ja pikkuhiljaa aloin tykätä enemmän ja enemmän kyseisestä bändistä. Siinä vaiheessa, kun saimme hieman fanservicea Villen ja Antin pusun muodossa, mä olin täysin myyty :D Eikä siis siinä musiikissakaan ollut mitään vikaa.
Keikan jälkeen oli järjestetty Meet & Greet, jonne sitten eksyin. Juttelin hetken Villen kanssa ja se oli menoa. Sain yhden järjettömän fanityttöilyn kohteen lisää.
Villi veikkaus, että meni kokonaista 2 päivää kun eksyin Sokokselle ja siellä levyosastolle. Mulla kävi ääretön säkä, kun sain Escapexstacyn ja Lust Stained Despairin  kerralla ja maksoin niistä yhteensä jopa 6e.
Levyt olivatkin sitten kovassa kuuntelussa puolisen vuotta, aina siihen asti, kun sain vihdoin ADHD:n käsiini. Sen jälkeen meni muutama kuukausi ADHDn parissa ja uutta materiaalia odotellessa.
Of Rust and Bones tavallaan jätti mut kylmäksi. Mä odotin enemmän.

Pääsin kiinni ORaBiin vasta, kun kuulin biisejä livenä. Sedät kävivät keikkailemassa Tampereen Klubilla huhtikuussa. Alunperin mun piti kirjoittaa tää samainen postaus jo silloin viisi kuukautta takaperin, mutta jostain syystä en saanut sitä millään aikaiseksi. Ehkäpä siis nyt.
Nykyään PB on kuitenkin mulle yksi top5-bändeistä.


Poisonblack @ YO-talo, Tampere 24.9.2010
Jostain syystä löysin itseni jumittamassa YO-talon edessä jo ennen ovien aukeamista, vaikka olin täysin tietoinen, ettei minkäänlainen jonottaminen oo tarpeellista.
Pääsin lopulta sisälle keikkapaikkaan ja parkkeerasin itseni paitamyyntipöydän lähimaastoon, mikä EI ollut hyvä idea.
On äärimmäisen kamalaa istua yksin lähes tyhjässä baarissa, kun fanitytöttä aivan liikaa! Ja sitten kun vielä Ville keksii tulla juttelemaan mukavia paitamyyjälle. Yritä nyt siinä sitten olla tuijottamatta ja pysyä kasassa. Mä melkein pystyin siihen xD
Lopulta Anna ja Emppu kokivat sopivaksi saapua paikalle, samalla pelastaen mut täydeltä kuolemalta. Lämppäribändistä ei jäänyt mitään muistikuvaa, ei edes nimeä, koska katottiin puoli biisiä ja suunnattiin ulos.

Viimeiset puoli tuntia ennen keikkaa meni mun osalta täydellisen fanitytötyksen kourissa. En kestänyt sitten millään.

Mutta voi sitä ihanaa tunnetta, kun bändi hyppäsi lavalle. Täydellinen pään nollaus ihan kaikesta. Ainoa asia, mihin pystyi keskittymään oli se musiikki. Valehtelematta rakastin jokaista hetkeä siinä keikassa. Mä en voi edes käsittää sitä fiilistä, mikä keikan aikana oli. Jotain aivan mieletöntä ja sellaista, mistä ei halua luopua.

Settilista oli myöskin varsin loistava, vaikka mä aina kaipaisinkin enemmän ekan levyn biisejä. Love Infernal tosin toimii paremmin kuin hyvin. Olin jo ehtinyt unohtaa Bear the Crossin olemassa olon ja olin täysin häh? kun rupesivat soittamaan moista. Sen siitä saa, kun on vähän pidemmän jakson kuuntelematta tiettyä bändiä xD Keskellä settiä ollut 8 minuuttinen semislovari Invisible oli erittäin tervetullutta, koska oli aikaa kasata itseään ja hengittää välillä. Korsetissa keikalla, taas.

Keikan jälkeen suuntasimme taas ulkoilmaan ja päädyimme juttelemaan mukavia setien kanssa. Kävi ilmi, että Ville muisti meidät Klubin keikalta, syystä tai toisesta ;D
Jannelta kuultiin taas erinäisiä paljastuksia: "Ei mulla mitään naisia oo, mulla on vaan Marco." Liikaa fanitytölle. Loppuillasta pojat kiittelivät vielä kovasti, että tultiin keikalle. Luvattiin taas pysyä mukana menossa jatkossakin. Ja sitä lupausta ei todellakaan oo vaikeaa pitää.

Kaikki postauksessa esiintyvät kuvat on napsittu YO-talon keikalta.

ZOMG, tunnustuksia...

Monet ovat saattaneet huomatakin, että Beautiful Blogger-award on ollut liikeellä jo jonkin aikaa. Noh, nyt se sattui myös omalle kohdalleni, syytä en niinkään tiedä.

Mutta kyseisen tunnustuksen antoi Anni, joka on varsin suloinen tapaus.
Ideanahan on kertoa 7 faktaa itsestään ja antaa tunnustus eteenpäin 7 bloggaajalle.

Aloittakaamme faktoista.
1. Kirjoittamisen ja keikoilla ravaamisen lisäksi mulla on muitakin harrastuksia. Partio, laulaminen, ompelu ym. näpertely ja valokuvaus ovat ehdottomasti tärkeimmät.

2. Opiskelen viimeistä vuotta catering-alaa. Tarkoituksena valmistua keväällä suurtalouskokiksi.

3. Huumorini on äärimmäisen huonoa enkä yleensä ajattele, missä tilanteessa heitän jotain eeppisen typerää.

4. Rakastan kissoja ja tahtoisinkin oman otuksen. Harmikseni en vaan sellaista voi hankkia, kun asun kotona ja isosisko kärsii pahasta allergiasta kissoja kohtaan. Mutta kyllä mä vielä joskus!

5. Ajattelen liikaa, vaikka ei aina uskoisi. Mulla on tapana hautoa asioita päässäni, eikä siitä yleensä seuraa mitään hyvää.

6. Hankin itselleni lähes aina liikaa tekemistä ja sitten valitan, kun kuolen ajanpuutteeseen.

7. Olen fanityttö. Pahimmanlaatuinen sellainen. Fanityttöilen ja sekoilen saaden ihmiset hermoromahduksen partaalle :D

Pahoittelen nyt, että en osaa antaa tätä eteenpäin seitsemälle. Mutta yritän ainakin.

Johanna You look great
-blogista on aivan mahtava otus ja siksi ansaitsee tämän tunnustuksen.

Annika ja Viimeinen tanssi
saavat myöskin tämän osakseen. Loistava keikkaraportoija ja valokuvaaja. Suloinen otus.

Anki ansaitsee tämän mahtavalla kirjablogillaan.
 Mahtava tapaus ja ficcaaja. Meillä on ollut monta hauskaa keskustelua Alman kanssa :D

Assi the Live-Etana.
A on ehkä yksi ihanimmista ihmisistä ikinä, joten siitä syystä tämä :) Tuu jo kotiin sieltä!!

Pahoittelen, näitä on vain neljä, muttakun en keksi muita. Ehkä mua ei hirtetä tän takia.

Keskeneräinen ja kiireetön sunnuntai

Kerrankin mulla on aikaa tehdä rästiin jääneitä hommia! Ja kuten huomaatte, aloitin bloggaamisella, hyvin tehokasta toimintaa :D

 Rakastan kiireettömiä aamuja. Voi loikoilla sängyssä ja sitten raahautua hyvän kirjan kanssa syömään aamupalaa, ilman kiirettä. Normaalisti aamut menee  niin, että herään 10 minuuttia ennen, kuin pitää lähteä. Eli siis vaihdan vaatteet, katson koulukamat kasaan, petaan sänkyni, pesen hampaat ja lähden kohti bussipysäkkiä. Tämä kaikki kiire siksi, että oon vaan niin käsittämättömän huono heräämään aamuisin. Noh, onneksi sitä ehtii kymmenessä minuutissakin valmistautua.

Päätin eilen illalla, että pyhitän tämän päivän kaikelle keskeneräiselle ja tekemättömälle.
Ensimmäisenä TO DO-listalle pääsi partio. Metsästä kasa kuvia, kirjoita ja anna juttulista eteenpäin, tee kalustoraportti, puhtaaksikirjoita toimintasuunnitelma.
Siitä eteenpäin listalla heiluu kaikkea vaatekaapin siivouksesta korsetin ompeluun ja opinnäytetyön suunnitteluun... Saa nähdä, koska saan yliviivata kaikki kohdat listalta :)

Listan lyhyentymiselle ei kuitenkaan tee hyvää se, että alan yhtäkkiä leipomaan suklaamuffinsseja. Ei sen puoleen, hyviähän ne ovat, sitä ei varmaan kukaan kiellä. Niissä on PALJON suklaata :)
Ja heti perään vielä hyvin spontaani lähtö kaverille, joka vikisi haluavansa muffinsseja, niin minähän vein. Sanna tykkäsi, kuin myös minä.

Tähän mennessä päivää oon saanut jopa sen kuvakasan metsästettyä. Nooh, on tässä vielä pari tuntia aikaa jumittaa koneella ja tehdä ties mitä. Otan itseäni kunnolla niskasta kiinni ja alan tehokkaaksi.
TO DO-listalla on tällä hetkellä 9 kohtaa, jotka voisin yrittää saada tehtyä kahden viikon sisään. Tavoitteet pitää olla, mutta niitä EI saa asettaa liian korkealle, eihän siitä muuten tuu yhtään mitään.
Hauskinta tässä on se, että kun saan tän listan loppuun, pitää kirjoittaa heti seuraava. Tykkään asioiden listaamisesta <3
Voisin veikata, että mä en pääse moisista listoista koko syksynä eroon. Mulla on ehkä hieman tekemistä.

Anyway, jos aion saada jotain vielä aikaiseksi, pitää jättää tämä päivitys tähän, muuten tulisi eeppinen romaani.

Muistakaa käydä kävelemässä ulkona, kun sataa vettä ja on kylmä! Mahtavaa alkusyksyä!

Voimakenttä...

Otsikko kertoo paljon, mitä musiikki ja keikoilla käynti mulle merkitsee, mutta ei siitä nyt sen enempää.
Ajattelin KERRANKIN raportoida jonkin tapahtuman heti sen jälkeen.

Vietin lauantain Ylis'festareilla, enemmän tai vähemmän virallisesti valokuvaamassa. Mutta ennen, kuin raportoin virallisen kuvauskeikkani, selittelen mukavia parista muusta esiintyjästä.

Steppaava nakki, go home!
Anssi Kela humppasi pääesiintyjänä. Se nostalgian määrä oli ihan mahdoton, varsinkin näiden legendabiisien kanssa. Nummela, Puistossa, Mikan faijan BMW, Milla. Voiko kukaan vastustaa noita? Uudempi, ja mulle oudompi, materiaali oli myös oikein kuunneltavaa. Rock-unelma on sanoituksiltaan aivan mahtava! Ja kyllähän Kela on sanoittajana yksi parhaista. Kaikesta löytyy aina tarina, eikä yleensä mikään kovin vähäinen.
Kela toimii livenä melko hyvin, mutta sovitukset eroaa melko paljon levyversioista, mikä ei toisaalta haittaa yhtään. Spiikeissä tosin olis äärimmäisen paljon parantamisen varaa.

Henkilökohtaisesti ei herätä suurempia tuntemuksia, paitsi äärimmäisen nostalgian. Mä niin muistan, kuinka istuttiin Juulialla kuuntelemassa Nummela-levyä, oi niitä vanhoja ja hyviä aikoja. Tässä taannoin siivoillessani tein löydön. Nummela C-kasetille nauhoitettuna. Oli meinaan soitossa tässä jonkin aikaa sitten :D

"Te haluutte Peteltä aina vaan lihaa, ette musiikkia"
Pete Parkkosen keikasta missasin alun, koska saavuin paikalle vasta keikan puolivälin jälkeen. (Rakastan 11km matkaa pyörällä.)
Mikäs siinä, pojilla riitti energiaa lavalla ja hauskaa oli. Siitä ei pääse minnekään. Energisyytensä ansiosta musiikki toimii. Pahemmin en oo levyversioihin tutustunut, mutta livenä pari kertaa nähnyt. Yleisö saattoi olla hieman vääränlaista, mutta ei se tahtia haitannut.
Itselle jäi sellainen fiilis, että Pete bändeineen saa vielä enemmän energiaa cover-biiseihin, kuin omiinsa, mikä on vähän hämmentävää. Eiks just omia biisejä pitäis olla kivointa vetää? Womanizer on muuten äärimmäisen toimiva!

"Jos laulattaa, niin nyt ois hyvä hetki laulaa mukana!" 
Irinaa on kehuttu loistavaksi live-esiintyjäksi, joten odotin keikkaa suurella mielenkiinnolla. Enkä joutunut pettymään.
Vaikka en pahemmin ookaan Irinaa kuunnellut, silti se iski. Toki biisit ovat hienoja ja sanoitukset helposti samaistuttavia, mutta livenä se energia ja tunne biiseissä on mieletön. Suosittelen lämpimästi Irinan keikalla vierailua.
Kun Irina lauloi ensimmäiset sanat Vahva-biisistä, kylmänväreet meni ja lähes täydellinen musiikkiorgasmi osui kohdalle. 10 kirosanaa taas sai niin agressiivisen tulkinnan, että voi luoja. Muutenkin sen naisen lavaolemus on jotain niin siistiä.
Kaiken kaikkiaan tykkäsin ihan mielettömästi. Pitää luultavasti tutustua materiaaliin vielä lähemmin. Ja Irina kuulostaa livenä NIIN hyvältä, jopa paremmalta, kuin levyllä.

"Tais Irinan vadelmat jäädä lavalle, parempi syödä pois."
Virallisestihan sain kutsun tulla kuvaamaan Mustia Enkeleitä, jonka takia pääsin vieraslistan kautta sisälle. Opiskelijabudjetti rakastaa!
Suhteet on kivoja, Enkeleiden laulaja, Jussi, on iskän pikkuserkku ja sitä kautta poiki myös kuvauskeikka.
Muhun harvemmin iskee perusrock, mutta Mustat Enkelit tekee poikkeuksen. Aivan minimaalinen metallivivahde ja Jussin upea ääni vaan toimii loistavasti. Biisit on mahtavia ja keikat laadukkaita.
Kyseinen keikka meni toisaalta hieman ohi, koska vietin sen niin ahkerasti kameran takana. Kuvia tuli yli 500. Ehkä niistä löytyy muutama julkaisukelpoinen otos bändinkin käyttöön.