31.7.2011

"Hoidetaas nää Allun synttärit pois alta"

Children of Bodom, Amon Amarth, Ensiferum & Machinae Supremacy @ o2 Academy, Birmingham, UK, 8.4.2011
Eka ulkomaankeikka allekirjoittaneelle!
Kuten edellisestä rapsasta saattoi huomata, COB ei jättänyt tällä kertaa kylmäksi, joten Brumin keikalle hyökkääminen oli täysin suunniteltua. Olin työssäoppimassa Birminghamissa juuri tuolloin, joten keikka osui ehkä loistavimpaan saumaan ikinä, kun harmittelin, että missaan Sonatan suomirundin  ja pari muutakin keikkaa.
Juoksentelin o2:n edustalle suoraan töistä ja kyllä siinä muutaman tovin sai ovien aukeamista odotella. Kaikki järjestelyt muuten toimii Englannissakin vallan mainiosti, just to mention.
Sisällepääsyn jälkeen tuli taas vaihteeksi odottelua, joten hupsista, huomasin loikkivani paitakojuille. Huvittavinta tässä oli se, että en Suomen keikalta ostanut paitaa, kun oli muka kallista ja sitten ostin Brumista periaatteessa kalliimmalla. Fiksua toimintaa. Mukaan lähtikin Amon Amarthin ja Bodomin kiertuepaidat, joista en yleensä pahemmin välitä.
Machinae Supremacyn, viiden biisin mittainen, setti oli valitettavan lyhyt, mutta Amon Amarth vei ymmärrettävästi soittoaikaa. Keikan lyhykäisyydestä huolimatta se oli äärimmäisen toimiva. Biisit vei lujaa mukanaan ja fiilis oli korkealla heti alusta lähtien, vaikka yksin keikalle lähdinkin.
Yksinään keikoilla pyörimisessä on se huono puoli, että roudaus- ym. tauot tuntuu kestävän normaalia kauemmin. Ei mitään juttuseuraa, hengaa vaan oman päänsä kanssa.

Tällä kertaa Ensiferum toimi jo paremmin, ehkä juuri sen takia, että oli päässyt vähän mukaan meininkiin ja tiesi mitä odottaa. Vokaalitkin pysyi vähän paremmin kuosissa tällä kertaa. Pitti pyöri ja bassotaiteilija-Samin aivan käsittämätön lavaenergia nosti fiilistä vielä korkeammalle. Tunteella mentiin. Mulla oli kohtuullisen hauskaa Lai Lai Hein aikana, sillä kyseinen biisihän on suomeksi. Ja kun kuuntelee sitä brittien köörilauluna, se on jotain äärimmäisen huvittavaa. Ja Iron veti taas porukan sekaisin, mutta mikäs siinä.

Okei, pakko myöntää, että tällä kertaa odotin eniten Amon Amarthia, koska koin suuren ihastumisen bändiin muutamaa päivää ennen keikkaa. Tavallaan tiesin, millaista musiikkia on luvassa, mutten koskaan ollut kuunnellut, niin käännyin hyvän ystäväni youtuben puoleen ja kävin tutustumassa monmarthiin. Ja se oli sitten menoa. Juoksin seuraavana päivänä ennen töitä levykauppaan ja sainkin käsiini pari viikkoa aiemmin julkaistun Surtur Rising-lätyn. Töistä päästyäni löin sen soimaan ja kuolin täydellisesti.
Ja takaisin liveen. AA toimi aivan mahtavasti livenä ja Johan Hegg on käsittämättömän vaikuttava lavalla. Ei mitään showta, vain ja ainoastaan vaikuttava olemus. Toimii. Sain loistavan syyn lähteä Tuskaan xD.
The Main Act, Children of Bodom, sai ihmettelemään, että miten tää vuosi sitten jättikin niin kylmäksi. En voinut tajuta sitä.
Setti oli täysin sama kuin Suomessakin, hieman eri järjestyksessä tosin. Ei haitannut ollenkaan, vaikka samoilla mentiinkin, sen verran kova setti kuitenkin oli kyseessä. Ja otsikkoon viitaten, se on Janne-quote. Setä läpisi vahingossa suomeksi ensin. Ainoana jäin kaipaamaan Mask of Sanitya, joka on oma all time fave. Jotenkin en osaa sanoa mitään keikasta, muuta kuin sen, että aivan loistavaa! Jätti sanattomaksi. Keikka kävi taas vaihteeksi niskalihasten kohtaloksi ja kiroilin ankarasti, ettei enää ikinä. En tosin uskonut sitä itsekään missään vaiheessa.
Keikkojen jälkeen, kun aloin valua kohti ulko-ovea, kävin jututtamassa Ensiferumia. Kävelin kohti ja Sami huikkaa "Hello!" Reaktio oli aika jännittävä, kun totesin olevani Suomesta. Epämääräinen rääkäisy ja naurua. Huvittavaa sinänsä. Juteltiin hetki mukavia ja sitten lähdin fanityttöfiiliksellä tutkimaan, josko törmäisi Bodomiin.
Erinäisten tapahtumien seurauksena löysin itseni jututtamasta Roopea ja hetkeä myöhemmin tajusin hankkineeni itseni vieraslistalle Lontooseen. Ei ollut ihan suunnitelmissa, mutta spontaanius on erittäin jees.
Alla oleva kuva oli hauska, koska selitin jotain fanityttöilystä ja siitä, et sain kuvan  jo Tampereella. Setä toteaa, että kyllä nyt otetaan kuva, pitäähän sitä todistaa, että olin oikeesti Brumissa keikalla. Aivan kovin mukava setä kaiken kaikkiaan, kun ei ollut kaatokännissä, niin sai jotain juttuakin aikaiseksi.
Lupaan muuten, että Lontoo-postaus tulee painottumaan kuvamateriaaliin tekstiseinän sijasta.
Huvittavaa sinänsä, mulla oli älyttömästi tekemistä, mutta nyt tuli inspis blogin suhteen. Juuri näin. Postauksia saattanee tipahdella hyvään tahtiin taas, kun noita keikkarapsoja on kertynyt muutama tuonne odottelemaan.