26.10.2011

"25 minutes..."

Tuska Open Air @ Suvilahti, Helsinki 22. - 24.7.2011
Tuskaseikkailu alkoi lievästi epämääräisesti, kun matka Ylöjärveltä Helsinkiin tapahtui mystisesti Turun kautta. Tyylillemme uskollisina, minä ja keikkaseurana toiminut Assi, myöhästyimme kolmesta junasta, joten suunnitelmat menivät hitusen pieleen. Alkuperäinen tarkoitus oli heittää ensin kamat Espooseen serkkuni kämpälle, mutta aikataulun mentyä päin fasaanien valloittamaa metsää, päädyimme oikeastaan melko suoraan metroon, joka kuljetti meidät festarialueelle.
Itselleni tuo oli ensimmäinen kerta Tuskassa, enkä oikeastaan koe menettäneeni mitään. Fiiliksen puolesta Tuska ei oo mitenkään ihmeellinen ja Suvilahti oli asvalttihelvetti. Ei näin. Joka tapauksessa, bändien ja musiikinhan takia niskaverryttelyturnajaisiin lähdettiinkin.

Perjantaina kiinnostavia bändejä oli tasan yksi ja saavuimme paikalle vasta, kun Arch Enemy oli jo aloittanut. Oli äärimmäisen hauskaa, kun liekehdin ja kuolailin astetta rankemmin Angela Gossow'n takia. Vaikka AE ei kuulukaan omalle soittolistalle, paria biisiä lukuunottamatta, niin kunnioitus Angelaa kohtaan on aivan järjetön.
Loput päivästä menikin vaan hengaillessa ympäri festarialuetta ja promoillessa EMP:tä.
Jossain välissä löysimme tiemme myös Espoon metsiin, jossa majoituksemme sijaitsi. Tuntematon paikka, kipeät jalat ja tavarakasa.
Lauantaina taas katsomisen arvoisia esiintyjiä olikin jo huomattavasti enemmän, eikä järjettömältä fanityttöilyltä ja euforialta voinut välttyä. Tällä kertaa olimme ajoissa paikalla ja hiivimme ensimmäisenä katsomaan MyGrainia, jonka livemeininki vakuutti jo Nummessa. Hyvinhän se toimi tälläkin kertaa, erittäin jees fiiliksennostatusbändi. Lämmitti menoon oikein mukavasti.
Päälavan edustalla hivuttauduimme suoraan MyGrainin jälkeen, sillä sen oli valtaamassa Epica! Simone Simons ja Epican eeppinen meininki löysi tiensä nuoren metallistin soittolistalle ja sydämeen vuonna 2007 ja siitä lähtien odotus oli valtava. Sanonnan mukaan hyvää kannattaa odottaa, ja tätä hyvää todellakin kannatti! Käsittämättömän upeaa, lavaenergia ja setien hassuilu, Simone kokonaisuudessaan. Kylmät väreet iskivät, kun Quietus lähti. Ensimmäinen kuulemani Epica-biisi, joten voitte vaan kuvitella sen tunteen, varsinkin, kun kyseessä on edelleen yksi lempparibiiseistä. Omnomnom. Simonen ääni on jotain aivan käsittämättömän upeaa, varsinkin livenä. Etenkin matalat äänet (mm. Martyr of the free word) saavat kylmät väreet aikaan. Voi hyvä luoja. Typerä fanityttöhihkuminen oli todellisuutta ja euforian tunne sanoinkuvaamaton.

Tarotin keikka meni lähinnä fiilistellessä ja fanityttötäristessä edellistä. Kuopion sedät toki vetävät mainiosti, mutta eivät niinkään elämää suuremmin. Ihan kivoja biisejä joo, ja Marco on aina yhtä hauska ja ihana, mutta siihen se oikeastaan jääkin. Surullista myöntää, mutta Tarot -keikkojen parasta antia ovat hölmöt välispiikit ja muut länkytykset.
 Epämääräisen hortoilun jälkeen vuorossa oli Wintersun, jota tuli kuunneltua joskus kauan sitten. Tyylinsä puolesta ei ehkä ominta makuani, mutta kyllä se vieläkin toimi. Sleeping Stars oli jotain käsittämättömän eeppistä. Tuo keikka tuli katsottua kauempaa ja sen jälkeen suoraan jonottamaan Epican meet & greetiin.

Meet & Greetin takia Blind Guardian jäi näkemättä, mikä sinänsä harmittaa hitusen. Onneksi sentään kuuli.
Fanityttötärinä oli kyllä jotain käsittämätöntä ja olin ylpeä itsestäni, että sain länkytettyä edes jotain Simonelle. Bändin sedät taas heittivät läppää sotamaaleista, jotka sattuivat kuulumaan päivän festariasuun ihan vain huvin vuoksi.

Koska mitäpä muuta festareilla tekisi kuin seuraisi keikkoja, suuntasimme katsomaan Ghostia, josta kumpikaan ei tiennyt yhtään mitään. Hämmennys oli suuri, kun lavalla pomppikin paavin kaapuun sonnustautunut naamiosetä. Sairaintahan oli se, että musiikillisesti Ghost toimi mainiosti, puvustus vain häiritsi liikaa.

Illan pääesiintyjää, Devin Townsendia, halusin mennä katsomaan ihan puhtaasta mielenkiinnosta. Jos joku saa kirjoitettua levyllisen biisejä kahvikupin ryöstämisestä, niin voiko se olla huonoa? Kannatti kyllä jäädä katsomaan. Äärimmäisen hauska meininki lavalla ja biisitkin ihan kivoja, vaikka eivät mieleen erityisesti jääneetkään.

Sunnuntain soittojärjestys lähinnä itketti. Tosin mahtavat artistit eivät. Olimme paikalla taas ajoissa, sillä fanityttöily ja turha eturivissä venailu nyt on vaan niin kivaa. Parkkeerasimme itsemme siis EMP -lavan eteen heti alkuun ja siinä pysyttiinkin sitten paria pientä jaloittelua lukuunottamatta.
Norjalainen Kverlertak, joka on saanut älytöntä ylistystä osakseen, lämmitti lavan hyvin onnistuneesti. Meininki oli aivan mieletön, laulaja kiipeili ties missä ja uhmasi järjestystä crowd surfaamalla. Pelottava kokemus, kun herra loikkasi alas lavalta ja juoksi suoraan kohti. Vaikka bändiin en olekaan tutustunut yhtään sen paremmin, veikkaan, että näitä tulee käytyä katsomassa, jos samoille festareille sovitaan.

Kverlertakin jälkeen oli tehokasta taiteiluaikaa ja kaupasta anastetuilla jäätelölaatikoilla, tusseilla sekä kasvomaaleilla syntyi kolme lähes eeppistä kylttiä. Herättivät muuten semisti huomiota.
Edellisenä iltana Aliaksen jännäversiosta löydetty sanonta "Onnellisella miehellä ei ole paitaa" kääntyi englanniksi ja sai jenkkiläisen yrmyn nauramaan. Agnostic Front oli hauskaa moshmoshpitpitpit -musaa.

Mahdollisesti eniten kommentteja kerännyt kyltti löysi tiensä Amorphiksen yleisön sekaan ja sieltä screenille. Kuten jo Nummipostauksessa taisin mainita, Amorphis on festarihuora, käyvät joka paikassa ja saavat siitä vielä maksunkin. Kyllähän se keikka sivusta katsottuna oli aika jees, mutta tulevan fiilistely alkoi käydä jo liiaksi pienelle fanityttöpariskunnalle.

Voi hyvä luoja. Kesän paras keikka, ehdottomasti! Turisas veti aivan mielettömän setin. Oikeastaan Turisaksen ansiosta oon alkanut kuuntelemaan yhä enemmän näitä folkahtavia bändejä, mikä ei ole ollenkaan huono asia.
Kannatti ehdottomasti odottaa koko kuuma kesäpäivä ja taiteilla taas kummallisuuksia, sillä niistä voi toisinaan olla jopa hyötyä. Otsikkoon viitaten, Mathias ilmoitti, että biisit hupenevat liian nopeasti suhteessa soittoaikaan, joten mukaan mahtuisi vielä yksi täytebiisi. Nooh, Hunting Pirates ei kuulunut kesäsettiin, mutta me ihan välttämättä tahdottiin kyseinen biisi kuulla ja siitä taiteiltiin jopa kyltti merirosvolaivoineen. Tarpeeksi meteliä ja pienen pohdinnan jälkeen alkoi kuulua Hunting Piratesin ensisävelet. Kommenttina vielä lavalta: "Tää on omistettu näille kahdelle tytölle eturivissä." Joo, ei mulla muuta. Ette usko sitä liekehdinnän, fanitytötyksen ja rakkauden määrää tuon biisin, ja loppukeikankin, aikana. Ei sitten mitään järkeä. Eikä meinaa muuten rapsaamisestakaan tulla yhtään mitään, kun tuota liekehtii edelleen. :D

Oli semisti perseestä, että Amon Amarth, joka on ehtinyt kivuta oman bändilistan top 10 -osastolle lyhyessä ajassa, soitti heti Turisaksen jälkeen. Liekehdintä oli liiallista, että olisi voinut keskittyä MonMarthiin täysillä. Tosin eipä tuo keikka oikeastaan ollut kummoinen, Englannin vedot olivat parempia. Hauskaahan oli se, että MonMarthin takia taisin oikeastaan päätyä koko festareille, hupsista. Mutta aaaaaah, setissä oli parsabiisejä tyyliin Guardians of Asgaard, The Pursuit of Vikings, Twilight of The Thunder God, Destroyer of the Universe ja parhaana kaikista oma ehdoton lemppari Asator. Tykkään mm. viikinkilyriikoista.
Ei kuitenkaan huono päätös noille festareille. Nyt pitää vaan odottaa, että MonMarth keksii keikata jossain riittävän lähellä.

Kesän viimeinen festari, mutta ei suinkaan viimeinen keikka. On muuten aivan mielettömän hauskaa elää festarit ja muut kesän keikat uudelleen näin syksyllä, kun on kylmää ja märkää.

19.10.2011

"En mie jaksa enää vittuilla teille."

Aitoon kirkastusjuhlat 9.7.2011
Kun iskä lähtee, niin tytär menee perässä, varsinkin jos kummisetä maksaa.
Aitoon kirkkarit on kyllä niin peltofestarit, kuin olla voi. Eipä tuo sinänsä haittaa, vaikka lava onkin ladossa. Kokemuksia pitää olla.

Rockwalli on sinänsä aivan mahtava livebändi, että pojat saavat haltuun niin ison kuin pienenkin lavan, yleisöstä puhumattakaan. Ja kun pari biisiäkin on niin korvamatoja, ettei mitään järkeä, niin hiphei ja jee. Muistaakseni mainitsin joskus aiemmin, että näillä pojilla on kyllä ainesta vaikka mihin, siitä ei pääse minnekään. Pari vuotta ankaraa treeniä niin johan toimii. Ja kun kaikki toimii jo nyt. Pojat, alkaa päästäkö sitä nestettä kertymään päähän asti :D Keikkaseurana ollut serkkunikin diggaili poikien meiningeistä kovasti, vaikka onkin enemmän metalliin päin kääntynyt.

Popeda on kuulunut omalle soittolistalle oikeastaan aina, koska iskä on bändiä luukuttanut ihan alkuajoista lähtien. Käännytys toimi ja nykyään yleensä vaan valitan, kun iskä selittää lähtevänsä katsomaan Popedaa eikä ota mua mukaan. Nooh, tällä kertaa kuitenkin kävi toisin, ja pääsin fiilistelemään. Popeda nyt vaan toimii ja Paten karisma on mieletön. Ei tuu kesää ilman Kuuma Kesä -biisiä!

Frederik. En sano mitään muuta, kuin sen, että kukaan ei menetä yhtään mitään, jos ei ikinä tule näkemään herraa livenä. Tosin viihdearvo on hämmentävä. Tarun kanssa kuuntelimme ja lollasimme tasan yhden potpurin, joka päättyi Tsingis Khaniin. Se oli meille liikaa ja hiivimme takaisin päälavan suuntaan odottamaan.


Kotiteollisuus on niitä bändejä, joita vaan tarvitsee aina mennä katsomaan. Ja toisaalta, kyllähän sitä ilokseen kuuntelee. Hynysen lyriikka on aivan mahtavaa! Välispiikit ovat yleensä keikkojen parasta antia, mutta tällä kertaa Hynynen ilmoitti olevansa liian vanha, ettei jaksa enää edes vittuilla yleisölle. Mutta onneksi yleisö jaksaa vittuilla artistille.
Keikan aikana lavan ja aidan väliin hyökkäsi yhtäkkiä setä, joka tuli tarjoilemaan makkaraa. Hämmentävää sinänsä, mutta äärimmäisen hauskaa.

Koko festaripäivästä jäi äärimmäisen hyvä fiilis ja parasta oli se, että tajusimme taas serkkuni kanssa, kuinka hauskaa meillä oikeasti onkaan yhdessä. Seuraava yhteinen keikkareissu suunniteltiinkin heti Kotiteollisuuden jälkeen :D.

17.10.2011

"Täs on teille meidän virallinen kesäbiisi!"

Räikkärock @ Ylöjärvi 2.7.2011
Paikalliset pikkufestarit ftw!
Räikkä on ehdottomasti aivan mahtava pikkufestari ja nykyään pyörin siellä töissä, talkoovoimana. Talkoilussa on puolensa, kun voi välillä karkailla kurkkimaan  bändejä, tai lopettaa duunin juuri ennen pääesiintyjää, jonka takia oikeastaan viitsi edes lähteä töihin festareille. Ja niin, staff-passilla kun pääsee myös leikkimään kameran kanssa joko lavan ja aidan väliin tai itse lavarakenteisiin.

Idols -tähtönen Stina Girs avasi setin, mutta ei todellakaan uponnut allekirjoittaneelle. Kärvistelin portilla laukkutarkastuksessa ja kuuntelin kauhulla cover-versioita upeista biiseistä. Ei kiitos.

Lovex kuuluu näihin bändeihin, joista en levyllä niin välitä, mutta livenä toimii mainiosti. Rockia asenteella. Eipä noista kai muuta voi oikeastaan sanoa.

Antti Tuisku on itseasiassa hauskaa livekatsottavaa, mutta se jäi väliin, kun hengailin portilla päästämässä autoja sisään ja ulos. Läpintä on se, kun puolialaston Emil (från Stam1na) vaan vilkuttelee iloisesti bussin ikkunasta.

Lopetin talkoiluni juurikin ennen illan pääesiintyjää, Stam1naa, joka veti perinteisen hyvän keikan. Myöhemmin Hyrdeä jututtaessa kävi ilmi, että pikkuinen kaupunkifestarikeikka vei voiton aiemmin päivällä soitetulta Sonisphere-keikalta. Muutaman kerran Lemin pojattaret nähneenä kehtaan väittää, että klubikeikat ovat festarikeikkoja parempia.

Räikän viralliset jatkot ovat perinteisesti kaljateltassa ja tällä kertaa musiikkitarjonnasta vastasi tässäkin blogissa jo hyvin tutuksi tullut Mustat Enkelit. Takuuvarmaa settiä myös Enkeleiltä ja kaikkiaan aivan mainio festaripäivä. Räikkä on muodostunut perinteiseksi ja rakkaaksi, ehkäpä juuri sen takia, että kyseessä on kotikaupungissa järjestettävä festari.

16.10.2011

Nummirock 23.-25.6.2011 pt. 3

Vesisade palasi festarikansan riesaksi lauantaina, mutta eipä se oikeastaan ikinä haittaa. Kylmyys oli pahempi, kuin vesisade. Aamu meni sateeseen kettuuntuessa, mutta kun tuli aika hiipiä festarialueelle, sateesta ei ollut tietoakaan. Ja hyvä näin.

Kouvolalainen UniQarma, joka soittelee melodeathia, oli ihan jees päivän ekaksi keikaksi. Jännittävä fiilis, kun kyseiseen genreen lyödään mukaan tosi popahtava naisääni. Toimi kuitenkin. Ja totuushan oli se, että keikka piti mennä katsomaan, koska kyseessä oli kaverin kavereiden bändi.

Yksi omalla kohdalla odotetuimmista bändeistä oli Eläkeläiset, jolla taas ei ole mitään tekemistä metallin kanssa. Tai on, jännittävät suomihumppalyriikat metallibiiseihin. No jaa, jostain syystä Eläkeläiset toimii ihan järjettömän hyvin metallifestareilla. Porukka on aivan liekeissä ja humppamato etenee koko keikan ajan. Aivan mahtavaa! Ja bändihän EI soita selvänä, jokaisella on pullo tai kaksi pöydällä ja kiippareita hajoilee. Loistavuutta siis ja helvetin hauskaa!

Teräsbetoni! Mun ei varmaankaan tarvitse sanoa mitään tähän? Täytyy, koska kukaan ei muuten usko, että diggaan bändistä oikeesti ihan älyttömästi! Sitä ei vaan saa ottaa liian vakavasti, mutta ei täytenä läppänäkään. Pitää löytää se kuuluisa kultainen keskitie ja sit kolahtaa.
Setin aloitusbiisinä ollut Myrskyntuoja oli ennebiisi, sillä aika nopeasti keikan alettua vettä alkoi tulla kohtuu paljon. Osa keikasta meni ohi, kun hiivin kuvaamisen jälkeen seuraamaan Eläkeläisten haastattelua, mutta karkasin sieltä melko vikkelään takaisin Teräsbetonin pariin. Ja loppukeikka menikin aivan liekeissä eikä vesisade haitannut ollenkaan!

Eluveitie oli älyttömän siisti! Levyllä kuuluu ties mitä soittimia ja ne samat, erikoiset, soittimet näkyvät myös lavalla. Erittäin suuresti arvostettava piirre bändissä. Kun oma biisitietous on luokkaa Inis Mona ja Thousandfold, niin yritä nyt sitten saada jotain keikasta irti. Mutta kaiken kaikkiaan hieno keikka, folkkia parhaimmillaan ja aidoimmillaan.
Ainoa yhteiskuva koko festareilta. Chrigel Glanzmann, Eluveitie

U.D.O oli myöskin hyvin uusi tuttavuus, vaikka laulajansa alunperin Acceptissa olikin. Ääni on melko jännittävä, joten sille ei ihan heti lämpiä, mutta kyllähän sen nyt katsoi, legenda kun oli kyseessä.

Koko festarin pääesiintyjä, Turisas, oli kaiken odotuksen arvoinen. Aiemmin päivällä kävi ilmi, että Turisaksen kaikki kamat eivät olleet päätyneet samaan aikaan lentokentälle, mutta lopulta kaikki saatiin ajoissa kasaan ja Nummijärvelle.
Kuvaamisen jälkeen siirryin melko taka-alalle fiilistelemään keikkaa, mikä oli sinänsä ihan hauskaa vaihtelua ainaiselle eturivissä hyppimiselle. Tokihan fiilis jäi hitusen laimeammaksi, mutta silti Turisas päätti Nummirockin mitä parhaiten!

Paras mahdollinen tapa viettää juhannusta, ehdottomasti! Fiiliksen puolesta ehkäpä Suomen paras kesäfestari, se yhteenkuuluvuuden tunne on mieletön.
Ja kyllä, allekirjoittaneen bongaa mitä luultavammin ensi vuonnakin Nummesta.