31.8.2015

Sparks will fly

Ei tää blogin henkiinherätys mennyt ihan niin putkeen kuin oli tarkoitus. Motivaatio kirjoittamiseen oli hukassa, joten kesän keikat ja festarit jäi rapsaamatta, vaikka oli tarkoitus niin tehdä. Ehkäpä tässä vielä tulee käytyä festarihommat läpi yhtenä postauksena. Toki postaamattomuuteen on vaikuttanut se, että kaikki mun kuvat kesältä on luuriräpsyjä, joten laatu vähän itkettää. Nyt kuitenkin aloitetaan syksyn klubikausi. Ja isosti!

HIM @ Klubi, Turku 17.8.2015

HIM oli mulle teini-iässä iso juttu. Kun Dark Light julkaistiin 2005, musa iski lujaa, vaikka olin aiemminkin jo jotain biisejä diggaillut. Nyt 10 vuoden jälkeen pääsin vihdoin näkemään HIMin livenä ja vieläpä vähän harvinaisemmassa klubiympäristössä. Kun nää klubikeikat, etenkin Turun, julkaistiin saatoin hihkua typerästi, koska VIHDOIN! 


Viimevuosina oon kuunnellut HIMiä ihan satunnaisesti. Screamworksia fiilistelin vähän enemmänkin, mutta jotenkin kaikki muu jyräsi tän bändin yli. Tykkään edelleen ihan hillittömästi Ville Valon soundista, mutta musatyyli jotenkin ei enää nappaa niin paljoa. Tai siis niinhän sitä luuli ennen keikkaa. Jos miettii monia muita bändejä, mitä oon aikanaan (ja edelleen) fanittanut, HIM ei kuitenkaan ollut mulle sellanen, että piti tietää kaikesta kaikki. Tykkäsin musasta enkä siihen aikaan ollut ees vielä järjetön fanityttö.


Ennen keikkaa ei ees tullut tehokuunneltua HIMiä, mikä hämmensi. Yleensä tulee just fiilisteltyä etukäteen. Tällä kertaa se fiilistely tapahtuikin sit roudaushommissa, kun bändi saapui paikalle ja tuli se legendaarinen OMGVilleValokävelijustmunohimitäapuaäääää -olo. Yritä siinä sit tajuta, että miten sun pitäis kantaa painavia asioita portaita ylös. Jep. 


Alkukeikka meni multa semisti ohi, kun ekat kolme biisiä yritin osata valokuvata ja juoksentelin ympäri Klubia mysteerireittejä pitkin, että pääsin kuvaamaan eri paikoista. Fun times. Omaksi harmiksi kuvat ei onnistuneet ihan niin hyvin kuin oisin halunnut, mutta harjoittelemalla oppii. Kaikki propsit oikeesti keikkakuvaajille, that's some serious stuff going on. Kolme biisiä aikaa saada superkivoja kuvia. On nää sentään luuriräpsyjä kivempia. Ja harvemmin tulee kuvattua ns. kuvauslupien kanssa. Nää mun kuvat ovat siis virallisesti myös Turun Klubin käytössä. 


Yllättävän hyvin biisit muistuivat mieleen, kun niitä kuuli ja kyllä, Villen ääni vaikutti muhun ihan samalla tavalla kuin aina ennenkin. Hymyilytti siis kovasti.


Flashbackeja teinivuosille, hämmentävän paljon lyriikoita muistissa, kylmiä väreitä. Fiilikset tuli käytyä laidasta laitaan. 


Pitää kuitenkin todeta, että jotenkin odotin livemeinigistä vähän erilaista. Toki Villen karismalla pärjää pitkälle, mutta herra laulajan liikkumattomuus ja eleettömyys hämmensi. Odotin jotain isompaa. Muu bändi oli kyllä fiiliksissä ja mukana, mutta Ville lähinnä pönötti. En ymmärrä. 


Setin kohokohtia mulle olivat Killing Loneliness, Heartkiller, Wings of a Butterfly, Wicked Game (OMG), Sacrament, Join me ja Funeral of Hearts (itketti ja nauratti samaan aikaan). Eritysesti pitää vielä kuitenkin mainita encoressa ihan vikana vedetty Rebel Yell. Oon kuullut ihan järjettömän määrän covervetoja kyseisestä biisistä ja nyt kyllä pitää sanoa, että tää oli henkilökohtainen lemppari. Ville käytti ääntään ihan eri tavalla kuin yleensä ja en ees tajua, törkeen siistiä! Lisää scream-Villeä, kiitos! 

Teini-ikäinen minä kiljui riemusta, nykyminä hymyili iloisesti. Jäi superkiva fiilis, kun pääsi vihdoin keikalle. Syksyn klubikausi tuli siis avattua varsin onnistuneesti.

Tähän loppuun vielä kysymys. Kiinnostaisko teitä myös lukea roudaushommista näiden rapsojen lisäksi?