10.12.2012

ttu taas...

Nopeuttaakseni rästirapsoja, harrastan Jatkobaarin hyväksikäyttöä. Sissimon on rapsaillut mua ahkerammin, joten linkkailen teille joitakin rapsoja. Omia kuviani tulee tänne, jos niitä kyseisestä keikasta sattuu olemaan. Paremmat kuvat löytyvät lähes poikkeuksetta Jatkobaarista.

Amorphis @ Logomo, Turku 27.4.2012
Amorphiksen konserttisalikiertue oli upea. Harmittaa edelleen vietävästi, kun piti lähteä kesken pois.

Lue rapsa täältä!


Kävimme myös roudaamassa, ensimmäistä kertaa Logomossa, ja roudausrapsan voitte lukea täältä.


Vieraileva multitalentti Sakari Kukko


2.12.2012

Trauma


Stam1na @ Bar Hovi, Rauma 20.4.2012

Stam1nalla mentiin taas kerran, mutta tällä kertaa fiilis ei ollut paras mahdollinen ennen keikan alkua. Väsytti, pää ei toiminut ja vitutus oli todellisuutta. Eli odotukset keikan suhteen ei olleet todellakaan mitenkään päin kovinkaan korkealla. Ja kun lähtö viivästyi ikävästi, niin porukkaa oli älyttömät määrät kattoon asti. Hirvittävän kiva. Toisaalta se yleisömäärä oli vain positiivinen asia, vaikka perinteinen eturivi menetettiinkin nopeammille otuksille. 


Keikan alkamista ei tarvinnutkaan odottaa kauaa ja sehän sitten muuten lähti kerrasta. Helvetin lujaa. Ihmismassa liikkui kokonaisuudessaan vähintään puoli metriä eteenpäin ja siinä samalla ilmeisesti lähti myös lavamonitorit liikkeelle. Hupsista. Jo alkuun tiesi, että tästä ei voi seurata mitään muuta kuin äärimmäisen kova keikka. Ja sitähän se oli. Parin ekan biisin aikana seilasin normaalia väkivaltaisemman ja humalaisemman pitin läpi seinän vierustalle, mikä oli kyllä erittäinkin hyvä ratkaisu. 
Jokainen tosin tietää, että keskellä yleisömassaa olessa osaa olla varuillaan ja valmiina ottamaan iskuja jokaisesta mahdollisesta suunnasta. Väljemmillä vesillä ja reunassa taas pystyy seisoskelemaan ja fiilistelemään fyysisesti rennommin. Toisaalta siinä on huonotkin puolet. Stam1naa ei voi yksinkertaisesti seurata perinteisellä rokkipoliisityylillä. Tai voi, mutta siinä ei osaa olla varuillaan. Itse tein sen virheen ja lentelin sitten muutamaan kertaan erinäisiä laatikoita päin, kun ihmisiä tuli päälle vähän turhankin tiheään tahtiin. Mutta melkeinpä voisin sanoa, että isoin virhe oli vetää jalkaan tennarit maihareiden sijasta. Se ei todellakaan tunne mukavalta, kun karkeasti arvioituna 150 kiloinen hevidiggari loikkaa varpaille. Siinä sitten loikittiin yhdellä koivella hetki ja pidäteltiin kivusta johtuvia kyyneleitä. Loppukeikka menikin puolittain jo murjottua pikkuvarvasta varjellessa ja se ehkä hieman laski omaa fiilistä.


Heti keikan alkuvaiheilla lavalta kuultiin kehotusta lievälle rauhoittumiselle, sillä eturivi oli suurimmilta osin lavalla. Ja kyllähän bändi totesi, että meininki oli kuin alkuaikoina. Meininki oli ihan järjetön.

Hovin lava on melkoisen matala, joten eihän sieltä nurkasta mitenkään kehuttavasti nähnyt, mutta onneksi musiikki on pääasia eikä se, että näkee jotain. Se on sellainen kiva bonus. 
Tämän seurauksena kuviakaan ei tullut räpsittyä kuin pari ja nekin vähän sinne päin.

En nyt jaksa muistaa, että kuinka paljon tästä aiheesta on tullut selitettyä, mutta selitän nyt ehkä vähän lisää. Yksi Stam1nan parhaita puolia on ehdottomasti se, että setti vaihtuu joka keikalle. Yksikään keikka ei oo samanlainen eikä siihen liveen sitten oikeastaan voi kyllästyä. Biisejä on vaihtelevasti kaikilta levyiltä, vaikka tokihan uusin on aina eniten esillä. Hovin setin kohokohtana oli ehdottomasti Muuri, joka on yksi omia lemppareita. Nocebolta lemppariksi on noussut Puolikas Ihminen ja sekin on mitä mainioin livenä. 

Keikan jälkeen fiilis oli aivan toista, kuin ennen keikkaa. Hymy oli eksynyt huulille, vaikka varvasta särkikin. Pää oli kokenut sen kaivatun nollautumisen ja lopputuloksena saatiin fiilis, joka oli oikein jees. Stam1na onnistuu aina!



1.12.2012

They're hot! They're nuts!

Emilie Autumn @ Klubi, Tampere 6.4.2012

Parempi myöhään... Ja pidetään tekstin osalta lyhyenä, kuvat kertovat teille älyttömästi. Rakastan EA-show:n visuaalisuutta yli kaiken. Tarinoilla on omat rekvisiittansa ja vaatetus on upeaa. Käsittämättömän inspiroivaa. Musiikki on melko erilaista kuin se, mitä yleensä tulee kuunneltua, mutta vaihtelu tunnetusti virkistää.

Suurin osa keikasta meni suu auki tuijottaessa. Kylmät väreet olivat myös todellisuutta. Se, miten lavalla keikkuvat kaunottaret ottivat yleisönsä huomioon oli mahtavaa. Harvoin näkee moisen määrän rakkautta välittyvän lavalta yleisöön. Jopa Tampereen Klubin tolppa sai osansa tästä rakkaudesta.

Älytön fanityttöily pääsi ilmoille ja teki mieli itkeä ja nauraa siinä euforiassa.
F.L.A.G. oli erittäin hyvin edustettuna setissä ja siinä oli sekä hyvät, että huonot puolensa. Levyä ei oltu vielä julkaistu, niin eihän noista biiseistä mitään tiennyt. Toisaalta taas sai käsityksen, mitä tuleva lätty tulisi sisältämään. Mukana oli myös Opheliacin ihanuuksia. 4 O'Clock säväytti aloituksena ja oma lempparihan tuo on.

Keikkaa ei voi muuta kuin ylistää. Ja keikan jälkeen eksyimme odottelemaan bussin liepeille. Maggots, VeVa sekä Contessa tulivat höpisemään ja hytisemään kanssamme. Ihania naisia, ehdottomasti.
Nyt vaan odotellaan kuumeisesti, että rutto rantautuu taas Suomeen. Spread the Plague!
(Voi muuten olla, että EA & BC tulee saamaan vielä oman postauksensa Overloadin puolella.)

Nauttikaa kuvista! Pakko todeta niiden olevan allekirjoittaneen parhaimmistoa keikkakuvien osalta. Oujea!




Fight Like a Girl
Art of Suicide






Not into Boys. So it's gotta be Girls, girls, girls!


Proloque for the Rat Game


Time for Tea

28.9.2012

Muutoksen tuulia

Pitkästä aikaa taas täällä näpyttelemässä, vaikka noita rapsoja on yritetty kirjoittaa. Rästilista pitenee ja muutoksiakin pitäis ajatella.
Tässä on ilmoilla suurempia muutoksia eli rakas Snowfall jäänee varhaiseläkkeelle vielä tämän vuoden puolella. Muutan Jatkobaarin puolelle musahömppäilemään Sissimonin seuraksi. Kaikki keikat ja roudausduunit tehdään kuitenkin yhdessä, niin kaksi blogia tuntuu vähän hassulta. Tästä kuitenkin lisää lähempänä.

Snowfall ei tule kuitenkaan katoamaan minnekään ja vanhat postaukset jäävät tänne alkuperäismuodossaan. Ja ne rästipostaukset tipahtelevat kehiin vielä tämän vuoden puolella. :)

18.8.2012

Keikkakalenterin päivittelyä

Mainiota lauantaita kanssahumppaajat!
Päivittelin juuri tuon sivupalkissa näkyvän keikkakalenterin ajantasalle ja se näyttää melko pitkältä. Kesän festarit on juhlittu ja on aika toivottaa syksyn klubikausi tervetulleeksi.

Eniten tulevalta klubikeikkarupeamalta odotan Poisonblackia, kuka yllättyi?, sekä Turisasta. Ja löytyyhän sieltä mustana hevosena myös ihana Johanna Kurkela.
Roudaus Turun Klubilla jatkuu ja fanityttöilyä on luvassa. Saa myös nähdä, että mitä jännittäviä keikkoja syksy ja talvi tuovat tullessaan.

Ja onhan noita levyjäkin tulossa. Ensiferum ja Kurkela julkaisevat uutukaisensa tässä syksyllä. Ja sitten on toki P!nk. Mutta mustaakin mustempana hevosena radalle nousee kuitenkin oma teini-iän lemppari Sturm und Drang. Näistä kuitenkin lisää julkaisun jälkeen.


Vanhoja rapsoja on rästissä pitkä lista, kuten keikkakalenterista saattaa huomata. Kesä on mennyt niin vahvasti kiinni töissä, että bloggailu on ollut listan pohjalla. Työt jatkuvat edelleen, mutta eiköhän tässä aleta herättää Snowfallia kesäuniltaan. Pari rapsaa on työn alla, yksi taitaa olla valmiina odottamassa julkaisua ja pariin on kuvat valmiina. Ehkä tää tästä vielä herää.



Kuvituksena pari fiiliskuvaa Ruisrockista.

1.7.2012

Kiitos!

Armas Shadyni on kerännyt kasaan huikeat 10 000 sivun katselua! Kiitos siitä kuuluu teille. Ehkäpä me vielä aktivoidutaan tästä kesän aikana. Rapsoja pitäisi naputella aimo kasa, mutta tässä pitäisi alkaa olla aikaa moiselle. 

Festarikausi on potkaistu käyntiin jo kuukausi sitten ja pari on vielä tiedossa. Keikkavuosi vaikuttaa eeppisemmältä ja runsaammalta kuin ikinä, kun noita on kertynyt varmaan jo päälle 20 alkuvuoden aikana. 

Mutta hei, palaan EA-rapsan kanssa piakkoin :)

26.6.2012

Mikä lava? Missä?


Finntroll @ PRKL, Helsinki 31.3.2012

Mainitaan nyt vaikka heti alkuun, että minähän en kuuntele Finntrollia. Tai niin ainakin yritän kovasti itselleni ja muille uskotella. Silti piti lähteä porukan mukana keikalle, kun liputkaan ei maksaneet kovinkaan paljoa. 
Keikkaseurue oli kasattu foorumilaisita ja juttujen taso sitten olikin sen mukainen. Mutta voi sitä epäuskoista ilmettä, kun pääsimme todistamaan lavan kokoa. Tai siis minkä lavan? 30 sentin koroke tanssilattian vieressä. Voi helvetti. Pelotti jo ennen keikkaa niin vietävästi. Ja kun alkuperäisen suunnitelman vastaisesti eksyin hengamaan eturiviin, vaikka suunnittelin jääväni taka-alalle seuraamaan.

Lämppärinä toimi Domination Black, joka oli ihan jees ainakin laulajan äänen puolesta. Ja tekihän bändi myös ennätyksen allekirjoittaneen silmissä. Lavalla oli samaan aikaan kolmet kovin kauniit nahkahousut! (Tää aihe taitaa vaatia oman postauksen, kunhan näistä rästirapsoista päästään…) Bändin pisteet nousee heti, jos nahkahousut ovat riittävän istuvia. 
Muutaman biisin jälkeen tapahtui kuitenkin jotain hyvin hämmentävää ja lavasähköt keksivät lakata toimimasta. Niitä säädettiin hetki ja lopputuloksena DB jätti keikkansa kesken. Ja kyllähän sieltä heitettiin läppää, että Finntroll tuleekin vetämään akkarikeikan. Niin ei kuitenkaan käynyt.


Keikka saatiin käyntiin sähköjen kanssa ja voi helvetti… Eiköhän puolet eturivistä, allekirjoittanut mukaan lukien, ollut kumossa lavalla. Tunnetusti harrastan toisinaan kajahtaneisuutta ja keikkakenkien virkaa toimittivat muutaman sentin korolla varustetut saappaat. Hyvin huono idea. Jos lavaa ei oo nimeksikään, niin voitte kuvitella sitä tasapainon puuttumisesta johtuvaa heilumista ja kaatuilua. Parin biisin jälkeen kengät lähtivät jalasta vikkelään ja loppukeikka sitten tanssittiin kirjaimellisesti lasinsiruilla. 

Jostain mystisestä syystä Vreth keksi, että siinä lavalla on kivaa hengailla juurikin meidän seurueemme kohdalla. Ei hyvä tämäkään. Pari kertaa tuli horjuttua lähestulkoon herran syliin. Puolet keikasta meillä oli siinä viiden ihmisen oma minipitti, kun yleisön puolella meitä roikkui neljä tiukasti toisissamme kiinni ja sitten Vreth heilui lavalla siinä kohdilla. Kieltämättä melko hauska kokemus. Koko ajan sai olla kiskomassa jotakuta kavereista pystyyn ja takaatuleva paine oli lähinnä jännittävä.


Setistä mun on paha lähteä kirjoittamaan mitään, koska oon vielä niin pahasti pihalla biiseistä. Eniten soitossa on ollut Jaktens Tid, joten tietoisuus biiseistä on hyvin suppea. Tosin Jaktens Tid oli helvetin kova! Me likes.

Bändin virallisena tarjoilijana toimi muuten jostain käsittämättömästä syystä Ensiferumista tuttu Petri Lindroos.

Vielä keikan jälkeenkin jaksoin uskotella, että minähän en näitä Peikkoja kuuntele. Mutta saatoin joutua toteamaan, että kyseessä oli kyllä yksi parhaita keikkoja koskaan. Hämmentävää on se, että TOP 5 keikat -listalla on jo kaksi keikkaa Finntrollilta. Hupsista. 

25.6.2012

"Tää ei toimi koskaan tää spiikki..."

Harmaja @ Virgin Oil co. 30.3.2012
Sitä sanotaan, että vaihtelu virkistää. Harmajan keikalla tuo piti paikkansa, kun keikan aikana tai jälkeen ei sattunut. Rauhallisempi fiilistelylivemusa on välillä erittäinkin jees ja tässä JP Leppäluodon luotsaamaa tunnelmointibändi toimii mitä parhaiten.
Kuva lainattu Jatkobaarista
Keikka oli kokonaisuudessaan suurta korvakarkkia ja meininki oli mainio. Ja on muuten kivaa, kun saa keikasta mukavasti irti, jos on kuunnellut levyjä sopivasti ennen keikkaa. Fiilis oli rento koko ajan ja hymyilytti. 
Rapsat olisivat tosin sisällökkäämpiä, jos ne kirjoittaisi ajoissa eikä öö kolmea kuukautta keikan jälkeen. 
Pysymme siis nyt hyvinkin lyhyessä ja ytimekkäässä. 

Se oli kertakaikkiaan mukavaa, se kuulosti mahtavalta, seura oli aivan mainiota ja se oli hyvää lämmittelyä seuraavan päivän keikalle.

Otsikosta pitää vielä mainita se, että JP spiikkasi Kuuletko -biisin juonikkaasti kysymällä kuuletko? Se ei toiminut ja tätä sitten verrattiinkin surullisen kuuluisaan herraan, joka keksi yksittäispakattujen sokeripalojen avausmekanismin, jota kukaan ei koskaan tajunnut.

Lisää liveharmajaa minulle. Kiitos.

11.6.2012

Under Flaming Winter Skies

Stratovarius julkaisi Black Diamondilta kuulostavan maistiaisen 29.6. julkaistavalta DVD:ltään.

Tampereellahan tuo kuvattiin ja näin jälkikäteen katsottuna se näyttää aika mahtavalta! Pitänee säästää rahaa tuota varten, vaikka tavallaan vähän hävettääkin. Lätisen aiheesta lisää, kun joskus saan käsiini fyysisen kopion ja uskallan nousta sohvan takaa nauramasta.
Rapsan tuosta keikasta voitte lukea täältä.

Ja kyllä ne rästirapsat sieltä vielä tulee... Joskus.

13.5.2012

K3 pt. 1

Rock & Roll Sensation ft. Jarkko Ahola & Ville Tuomi @ Amarillo, Tampere 23.3.2012
Kuvat on taas kerran lainattu Jatkobaarista.
K3-klubi on kuukausittainen humppailu Tampereella, Kuninkaankadun Amarillossa. Housebändinä toimii jo täälläkin tutuksi tullut RRS ja Pekka Heino. Mukana on aina myös vierailevia tähtiä ja näin ekalla kerralla mukana olivat Jarkko Ahola (Teräsbetoni) ja Ville Tuomi (Leningrad Cowboys, ex-Suburban Tribe).

Keikka alkoi niin sanotusti puskista, kun bändi vaan hiipi lavalle oikeastaan kenenkään sen kummemmin huomaamatta. Pekan "Älkää tukehtuko pullaanne" -huuto taas pelästytti puolet ravintolasta, meidät mukaan lukien.
Alkusetti oli tuttua RRS:ssää Pekan kanssa, mutta muutaman biisin ja pienen tauon jälkeen lavan valtasi Jarkko Ahola. Suhtautuminen kyseiseen herraan on muuten huomattavasti helpompaa, kun lavalla ei näy nahkahousuja. Ja pakkohan se on myöntää, että Ahola on yksi Suomen kovimpia hevilaulajia. Ja myönnetään nyt sekin, että diggaan oikeasti Teräsbetonista.
Jaholan vetämänä kuultiin lähinnä AC/DC:ta sekä Queenia. Jarkon Queen-tulkinnat ovat kyllä sitten oikeasti mahtavia.

Ville Tuomen tullessa lavalle olin aika ennakkoluuloinen, että mitähän sieltä nyt tulee. Mutta sehän oli hauskaa. Tuomen pelleilyä oli hauska katsella ja se Suburban Tribe-veto oli erittäin jees.
Viihdearvo oli siis perinteisesti taattu. Varsinkin täysin spontaanissa encoressa, kun Pekka oli totaalisen pihalla siitä, mitä biisiä edes oltiin vetämässä. Mutta mainiota kaiken kaikkiaan :)

9.5.2012

Humppaa ja Stam1naaaaaaaaaaaa

Stam1na & Eläkeläiset @ Pakkahuone, Tampere 16.3.2012
Tämän käymme läpi lyhyesti ja ytimekkäästi, ilman kuvia (ne kun majailevat vanhalla koneella).
Matka Turusta Tampereelle taitettiin tällä kertaa autolla, mikä tietysti aiheutti valtavat määrät harmaita hiuksia. Noin niinkuin aikataulullisesti, kun olimme taas myöhään liikkeellä. Hyvä me.
Jono pakkikselle oli melko älytön, joten teimme kuskinvaihdoksen ja A hiipi jonoon, kun taas minä puolestani metsästin parkkiapaikan. Siitä puolijuoksua jonoon A:n kanssa ja etsimään hyvää paikkaa sisältä.

Ennen Eläkeläisiä tuli pohdittua, että onkohan vanha kaverini Mikael löytänyt tiensä keikalle. Lopputulos oli se, että Mikael löytyi lähempää kuin osasin ajatella. Suoraan selkäni takaa. Odottelu menikin mukavasti kuulumisia vaihtaessa.

Eläkeläiset on ehkä enemmänkin festari- kuin klubibändi. Se humppameininki toimii ehdottomasti paremmin ulkoilmassa, vaikka kyllähän se viihdytti ihan hyvin nytkin. Mutta en kyllä ehkä menisi maksamaan Eläkeläisten keikasta. Lämppärinä kuitenkin äärimmäisen jees, vaikka yhdistelmä olikin jännä.

Stam1na taas veti takuuhyvän setin. Koskaan ei voi sanoa keikan olleen tylsä, kun setti vaihtuu jatkuvasti ja läppä on välillä niin huonoa, että lähinnä itkettää.
Setti oli äärimmäisen jees ja siellä kuultiin mm Muuri, joka on ehkä parhaita Stam1nabiisejä. Ja voi että, Puolikas Ihminen toimii koko ajan vaan paremmin.
Toka/kolmosrivi on ikävä paikka Stam1nan keikalla. Sitä ottaa iskua niin maan perkeleesti eikä kanssahumppaajien niittirannekkeet tunnu kovin kivoilta kädessä tai takaraivossa.
Loppukeikasta eräskin ääliö keksi, että hah, mä tuun nyt tohon väliin. Ei muuten tullut, mutta aiheutti allekirjoittaneessa ja A:ssa suuria agressioita ja halua lyödä.

Fiilis oli yleispätevästi kovin jännittävä eikä keikasta ihan hirveästi jäänyt käteen. Paitsi se älytön raivo.

3.5.2012

Ankkoja eturivissä

Nightwish & Poisonblack @ Hakametsän jäähalli, Tampere 11.3.2012
Yhden päivän tauko keikkojen välissä teki vallan hyvää ja tällä kertaa jonottaminen suoritettiin pitkän kaavan mukaan ja kunnon varusteilla. Sääkin onneksi suosi meitä eikä infernaalista kylmyyttä tarvinnut kärsiä.

Kun jonotusta oli jäljellä reipas pari tuntia kävi ilmi, että ovia avataan kaksi. Ja siellä toisella ovellahan oli tasan 3 ihmistä. Raahauduimme tavarakasamme kanssa toiselle ovelle, mikä oli äärimmäisen hyvä ratkaisu loppuviimeksi. Loppujonotus meni armottoma fiilistelyn parissa ja I Want My Tears Back raikasi autosta volat kaakossa. Se oli ihan törkeän hauskaa.
Joku kanssajonottajista oli keksinyt, että tehdäänpäs keikalle 50 Aku Ankka -naamaria ja jakeli niitä sitten jonossa. Kieltämättä hauska idea, varsinkin kun porukka oli oikeasti mukana siinä.
Viimehetken paniikkivaatteidenvaihto ja laukun tyhjäys. Ne piinavimmat 10 minuuttia, kun ovien aukeamista odotettiin. Lopputulos oli se, että A löysi tiensä eturiviin ihan ensimmäisenä ja loppurykmentti juoksi perässä. Eturivi Empun kohdalla. Tavoite saavutettu.

Poisonblack, josta ei ole tärähtämättömiä kuvia, saatiin muuten kiinni jo päivällä ennen keikkaa ja siinä oli ihan hauskaa jutella setien kanssa. Tyhmät eivät vaan tajunneet esittää biisitoivettaan sedille.
No jaa, keikka oli taas mainio. Setissä oli pieni muutos, kun Bear the Cross oli mukana. Erityishuomiota oli taas havaittavissa. Tällä kertaa porukka tuntui olevan paremmin mukana kuin Jyväskylässä ja se oli erittäin jees. Mutta kyllä me A:n kanssa taas taidettiin pitää parhaiten käpälät katossa.
Taiteilimme myös erittäin tyylikkään, not, kylttiasian PB:lle. Ja se päätyi lopulta myös bändin kynsiin. Ville hajosi totaalisesti, mutta ei tehnyt kehotuksemme mukaisesti.

Koska jonotusta kertyi useampi tunti, odotus oli ihan omaa luokkaansa ennen Nightwishia.
Ja odotus kyllä taas palkittiin. Fiilis oli mielettömän hieno, vaikka järkkärit olivatkin semisti kettumaisia. Hienoinen fanityttöilytärinä oli päällä ja fiilis oman pään sisällä alkoi käydä sietämättömäksi.
Kyllähän sitä toisaalta tiesi aika tarkkaan mitä tuleman piti, mutta silti piti hihkua ja arvailla onko setti sama vai miten. Aika lailla samoilla biiseillä mentiin, tosin Poet jäi pois ja tilalle tuli puolta lyhyempi The Siren. Toisaalta The Siren on upeutta, niin eipä tuo muutos haitannut.
Jos nyt jostain pitää nillittää, niin hitaita biisejä oli ehkäpä liikaa putkeen. Ja noh, tokalla kerralla akkari-Nemo olikin jo vähän tylsä. Tää on kuultu jo.
Joku saattaa muistaa muutaman vuoden takaisen The Islander -failin Sauna Open Airista. Sanathan siinä pääsi unohtumaan aivan totaalisesti. Ja niin muuten kävi tälläkin keikalla. Tosin tarvetta alusta alkamiselle ei ollut, kun yleisö auttoi hyvin kovaäänisesti. Mutta Marcon mukaan Tampere on kirottu.

Itselle keikan kohokohdaksi nousi takuuvarma humppapomppubiisi I want my tears back. Ja oikeasti. Troy Donockley. Olen kohtuullisen sanaton. Rakastan irkkupillejä ja Troy todellakin ne hallitsee. Kylmät väreet taattu, positiivisella tavalla. Vaikka Nightwish oli ennenkin ihan mahtava, niin Troy mun mielestä vielä paransi bändiä. Ja puhutaanko sitten vielä Troyn laulusta? Jos pitäisi valita tasan yksi laulaja, jota pitäisi kuunnella loppuikänsä niin mulle Troy olisi se valinta. Se on niin korvakarkkia ettei mitään järkeä. 

On sinänsä vähän harmillista, että Troy tavallaan sivuutetaan täysin, kun puhutaan Nightwishista. Typerää. Me A:n kanssa huomioimme Troyta keikan aikana useaankin otteeseen ja saimme osan lopustakin eturivistä mukaan tähän. Ja Troy todellakin arvosti!
Itsehän olin järkevästi kiskonut korsetin päälleni pidemmän tauon jälkeen. EI hyvä. Siinä ennen setin puoliväliä korsetti lähti päältä melko vikkelään. Ja siitähän riemu repesi, kun hengittäminen, huutaminen, laulaminen ja yleinen pomppiminen oli helpompaa ja mukavampaa. Jes!

Kyseessä oli suomirundin vika keikka, joten odotin siellä olevan jotain spesiaalia, mutta ei. Tosin eipä mulla mitään pahaakaan sanottavaa keikasta ole :)
Meni kyllä pieneksi perhetapaamiseksi koko keikka, kun äiti, iskä, isosisko poikaystävänsä kanssa ja serkkuni olivat myös keikalla. Äiti keikan jälkeen oli kuulemma ilmoittanut, että tätähän voisi kuunnella kotonakin. Sisko taas oli Sveitsi ja poikaystävänsä ei tykännyt Aneten live-esiintymisestä. Iskä taas diggaili. Ja serkku taas oli aivan liekeissä. Myös Poisonblackista! Ja tässä pari päivää takaperin A:n isoveli ilmoitti, että tämä keikka sai hänet kuuntelemaan Poisonblackia. Yaay!

Lavalta kertyi mukaan jännää krääsää. Empun pleku napattiin, sekä Empun suomihattu, katsokaa Marcon kuva, koristaa nyt kirjahyllyä. Melko herttaista, jos en sanoisi.
Mutta voi, se fiilis keikan jälkeen! Parasta. Aivan mahtava viikonloppu, pakko todeta. Kaksi upeaa keikkaa ja kaksi itselle rakasta bändiä. Tähän on vain todettava: KIITOS!

18.4.2012

Lätki sitä!

Nightwish & Poisonblack @ Paviljonki, Jyväskylä 9.3.2012
Kun Nightwishin suomirundi julkaistiin olin noin niinkuin lievästi ilmaistuna liekeissä. Eikä varmaan tarvitse edes sanoa kuinka pahasti sekosin, kun kuulin kuka toimii lämppärinä. Ei, te ette ole missään vaiheessa saaneet selville suhdettani Poisonblackiin. Se siitä sitten.
Oli sanomattakin selvää, että suuntaamme A:n kanssa useammallekin kuin vain yhdelle keikalle.

Junailimme tiemme Jyväskylään ja kerrankin matka sujui ongelmitta. Mitä nyt arvoisan VR:n hinnat itkettivät.
Jonotus itsessään oli kovin ikävää karmivan tuulen takia, mutta kyllähän siitäkin hengissä selvisi. Ovien avaamisen kanssa oli perinteisesti hämminkiä, kun yhtäkkiä päätettiinkin avata kaksi ovea. Eikä sekään ollut ihan varmaa, että avataanko niitä toisia ovia sittenkään, kun järkkäreistä ei saanut mitään irti. Hyvin perinteistä. Lopulta kuitenkin löysimme tiemme eturiviin, oikeaan laitaan.

Odotellessa luultavasti koko yleisö tympääntyi AC/DC:n Back in Black-albumiin. Se meinaan soi ennen ja jälkeen lämppärin.
Poisonblackia odotellessa tunsin tavallaan olevani hieman huono ihminen, tai oikeastaan ehkä NW-fani. Keikkojen julkaisusta lähtien olin meinaan ollut huomattavasti enemmän liekeissä siitä, että Poisonblack lämppää, kuin siitä että itse Nightwish tekee suomirundin. Koko hommaan ei oikein osannut suhtautua mitenkään järkevästi ja tietystihän se kaikki purkautuu sitten siinä keikkaa odotellessa.


Soittoaikaa pohjoisen oogieboogieta veivaavalle Poisonblackille oli varattu harmillisesti vain puoli tuntia, mutta ei se kyllä fiilistä mitenkään laskenut. Tiukka hittiputki ilman turhia löpinöitä. Meh likes. Kun itse on totaalisen liekeissä ja mielihyvähormonia välittyy melkein liiankin kanssa rakastaa elämäänsä taas ihan uudella tavalla.

Vaikka PB saikin upean mahdollisuuden toimia NW:n lämppärinä, saattoi kohdeyleisö olla kuitenkin väärä. Olihan se vähän surullista huomata, että minä ja A olimme eniten mukana.
Tokihan Villen auktoriteetilla ja karismalla yleisöä saatiin mukaan meininkiin, mutta se hiipui aina turhan nopeasti. Meillä A:n kanssa kädet pysyivät kuitenkin koko ajan ilmassa ja ääni oli puolikuolleessa tilassa jo PB:n jälkeen.
Mukanaolon vuoksi saimme myös erityishuomiota lavalta, kun Ville kovin meille hyväksyvästi nyökkäili ja osoitteli kiitollisena. Reaktiot olivat lähinnä yleistä sekoamista ja fanityttökiljuntaa. xD

Setti oli mitä mainioin, vaikka pari omaa lempparia sieltä jäikin puuttumaan. Eniten ehkä harmitti Love Infernalin puuttuminen, sillä kyseinen biisi on kehittänyt jännittävän paikan lempparibiisilistallani. Muuten setissä ei ollut mitään moitittavaa.
Piston Head/ Casket Case/ Sycophant/ Buried Alive/ Scars / Left Behind/ Mercury Falling/ Rush.
Scars aiheutti taas kerran pientä kyynelehtimistä ja Rush toimi vikana biisinä ihan törkeän hyvin! Että omnomnom vaan, lisää PB:ta mulle, kiitos.
Kerrankin tuli kunnollinen alkulämmittely, yleensä kun lämppäribändit tuppaavat jättämään kylmäksi.

YYKAA JA KUUSKUUSKUUS
Siinä eturivissä keikkuessa fiilis oli äärimmäisen epätodellinen. Nightwish kolmen vuoden tauon jälkeen! Pienen fanitytön unelma. Ensimmäin lempparibändi ikinä ja minä eturivissä parhaan seuran kanssa. Lämppäri oli itselle tärkeä bändi. Dream come true. Odotus alkoi tuntua lähinnä piinaavalta, kun sille ei tuntunut tulevan loppua.

Valkea repaleverho hämmensi, mutta oli kieltämättä upea. Sen takaa kuultu, intron virkaa toimittava, Taikatalvi avasi keikan mahtavalla tavalla. Keinutuoli toi oman lisänsä tunnelmaan. Tähän väliin lienee hyvä mainita, että mulla ei ollut minkäänlaista käsitystä setistä etukäteen. Välttelin kaikkia mahdollisia spoilereita onnistuneesti, joten setti ja show oli mulle täysi ylläri. Ainoat pienet spoilerit joihin sorruin olivatkin Anetten lava-asuja.

Monet ovat valittaneet, että tuo verho olisi pudotettu liian myöhään. Omasta mielestäni se lähinnä nosti jännitystä ja odotusta, kun vielä Storytimen kertsissä se oli ylhäällä.
Koska keikoista alkaa olla jo aikaa, en ala sen kummemmin tarinoimaan. Lähinnä jatkan fiilistely- ja kuvalinjalla.

Huonoin läppä ikinä. Olipas lyhyt keikka, kun WIHAA tuli heti setin alkuun. No jaa, sille naureskeltiin hetki ja jatkettiin fiilistelyä. Näin niinkuin lyhyesti kerrottuna setti oli mitä mainioin. Tosin Over the Hills oli täysin turha ja sinänsä laaduton veto. Eikä noita instrumentaalejakaan olisi tarvinnut olla kahta. Muuta valittamista ei ole. 


Tässä vaiheessa lienee oikein aloittaa se hehkutus. Nimittäin Anette. Voi hyvää päivää, tuo nainen on UPEA. Laulajana aivan verraton ja se ääni kyllä oli puhdasta hattaraa omille korville. Erityisesti mainittakoon Scaretale, joka oli jälkikäteen kuunneltuna aivan käsittämätöntä. Pelottavaa, jos tarkkoja ollaan. Kylmiä väreitä ja omnomnom.
Jäin toisaalta kaipaamaan Rest Calmia sekä Turn Loose the Mermaidsia, koska juuri noissa biiseissä Anetten ääni on parhaimmillaan. Ainakin omien korvieni perusteella. Mutta Lintubiisi oli kyllä mainio myöskin.



Pakko tosin myöntää suurimman fanitytötyksen taisi aiheuttaa pilliensä kanssa taiteileva Troy Donockley. Ja siinä oli vielä toinen hunajaääni. Troyn pillipiiparointi tuo ihanan lisän NW:n musaan. Se tuo tavallaan mukanaan keveyttä. Ja voi sitä eeppistä battlea. Jos viime kesän humppa/tanssibiisi oli Turisaksen Hunting Pirates, niin tänä vuonna tuon tittelin vie I Want My Tears Back. Puhdasta mahtavuutta. 



Jatkuvasti ympäriinsä vipeltävä Emppu toi toki hauskuutta lavalle. Voi sitä naurun ja fanityttöhihittelyn määrää, kun sen pienen kitaristin touhuja katseli!


Keikan lopettanut Last Ride of the Day sai oikeastaan vain janoamaan lisää! Ja kaikeksi onneksi lisää oli tiedossa parin päivän päästä.

Kun pääsimme pihalle Paviljongista törmäsimme melko pian Poisonblackiin. Ja se oli totaalisen liikaa tällä pienelle fanitytölle. Ville Laihiala on pelottava. Oikeasti. Kuvitelkaa pienessä sievässä ja älyttömän hyvällä tuulella oleva Ville. Kuvitelkaa sitten se fiilis, kun setä yhtäkkiä omatoimisesti tulee halaamaan. Niinpä. Pelottavaa ja hämmentävää ja omg! 

Kökkö postaus on kökkö, sen siitä saa kun on myöhässä. Tampereen NW tulee lähinnä kuvallisessa muodossa ja samoin noita muitakin listalla näkyviä rästirapsoja tipahtelee lyhennetyssä muodossa.


20.3.2012

Puolispontaania keikkailu


Swallow the Sun @ Klubi, Turku 2.3.2012
Keikkailu on aina kivaa ja taidehomokuvien määrä postauksessa myös. StS ei todellakaan kuulunut omiin lemppareihin ja mietin kyllä pariin kertaan, että olenko oikeasti edes menossa tuonne. Mutta apuroudailun hyvänä puolena pääsee keikoille listan kautta, niin mikä jottei. Ja sainpahan hyvän tilaisuuden kohentaa keikkakuvaustaitojani, kun puolituttuun bändiin ei niin aina jaksa keskittyä. Tosin onnistuneiden kuvien määrä on surullisen pieni. Toisaalta taas leikin normaalia enemmän kuvanmuokkausohjelmalla.

Oma kokemukseni StS:n suhteen oli hyvinkin jännittävä. Genre kun on tuonne doom metalliin päin, niin ei ihan ekana ole mielessä että tätähän mä alankin kuuntelemaan. No, en kyllä vieläkään oppinut.
Näin bändin livenä Nummirockissa pari vuotta takaperin ja tuota, en saanut hirvittävän hyvää kuvaa ja käsitystä. Kun otetaan huomioon se melankolia ja masentuneisuus ja yhdistetään siihen humppafestari ja kirkas kesäpäivä. Yhden maissa päivällä. Kuulostaako riistiriitaiselta? Niinpä.

Syystä tuntematon löysin itseni kuitenkin taas eturivistä, kun siellä kerran tilaa oli. Ja olihan se mainio paikka kuvaamiselle, kun edessä ei ollut ylimääräisiä päitä tai käsiä.
Keikan aikana tunnistin jopa yhden biisin. Kuka yllättyy, kun kerron sen olleen New Moon?

Loppupäätelmä olikin sitten se, että ei tuo nyt niin kammottavaa kuraa ollutkaan. Oikeastaanhan se kuulosti hyvältä! Hui. Musamaun laajentaminen on kivaa. Mutta ei, en vieläkään kuuntele bändiä kummemmin. Ehkä vielä joskus. Ja kyllähän nuo taas tulee kesällä nähtyä. Nummirockissa.