Taste the rain...

Uskokaa tai älkää, nyt tulee postaus aiheenaan Poisonblack. 
Mä olen tavallaan myöhäisherännäinen eli tutustuin Poisonblackiin ennen Sentencedia, mikä on toisaalta vaan hyvä, ainakin mun tapauksessa.
A Dead Heavy Dayn (2008) julkaisun aikoihin joka lehdessä ja välissä törmäilin mainokseen kyseisestä levystä ja aattelin aina, et tota vois kyllä kuunnella. Lopputuloksena se, että en koskaan päätynyt kuuntelemaan moista.

Sitten tuli Sauna Open Air 2009, jossa sedillä oli keikka. Suuntasin sinne lähinnä ihan mielenkiinnosta ja senkin takia, että seura tahtoi mennä katsomaan. Noh, fiilistelin siinä mukana ja pikkuhiljaa aloin tykätä enemmän ja enemmän kyseisestä bändistä. Siinä vaiheessa, kun saimme hieman fanservicea Villen ja Antin pusun muodossa, mä olin täysin myyty :D Eikä siis siinä musiikissakaan ollut mitään vikaa.
Keikan jälkeen oli järjestetty Meet & Greet, jonne sitten eksyin. Juttelin hetken Villen kanssa ja se oli menoa. Sain yhden järjettömän fanityttöilyn kohteen lisää.
Villi veikkaus, että meni kokonaista 2 päivää kun eksyin Sokokselle ja siellä levyosastolle. Mulla kävi ääretön säkä, kun sain Escapexstacyn ja Lust Stained Despairin  kerralla ja maksoin niistä yhteensä jopa 6e.
Levyt olivatkin sitten kovassa kuuntelussa puolisen vuotta, aina siihen asti, kun sain vihdoin ADHD:n käsiini. Sen jälkeen meni muutama kuukausi ADHDn parissa ja uutta materiaalia odotellessa.
Of Rust and Bones tavallaan jätti mut kylmäksi. Mä odotin enemmän.

Pääsin kiinni ORaBiin vasta, kun kuulin biisejä livenä. Sedät kävivät keikkailemassa Tampereen Klubilla huhtikuussa. Alunperin mun piti kirjoittaa tää samainen postaus jo silloin viisi kuukautta takaperin, mutta jostain syystä en saanut sitä millään aikaiseksi. Ehkäpä siis nyt.
Nykyään PB on kuitenkin mulle yksi top5-bändeistä.


Poisonblack @ YO-talo, Tampere 24.9.2010
Jostain syystä löysin itseni jumittamassa YO-talon edessä jo ennen ovien aukeamista, vaikka olin täysin tietoinen, ettei minkäänlainen jonottaminen oo tarpeellista.
Pääsin lopulta sisälle keikkapaikkaan ja parkkeerasin itseni paitamyyntipöydän lähimaastoon, mikä EI ollut hyvä idea.
On äärimmäisen kamalaa istua yksin lähes tyhjässä baarissa, kun fanitytöttä aivan liikaa! Ja sitten kun vielä Ville keksii tulla juttelemaan mukavia paitamyyjälle. Yritä nyt siinä sitten olla tuijottamatta ja pysyä kasassa. Mä melkein pystyin siihen xD
Lopulta Anna ja Emppu kokivat sopivaksi saapua paikalle, samalla pelastaen mut täydeltä kuolemalta. Lämppäribändistä ei jäänyt mitään muistikuvaa, ei edes nimeä, koska katottiin puoli biisiä ja suunnattiin ulos.

Viimeiset puoli tuntia ennen keikkaa meni mun osalta täydellisen fanitytötyksen kourissa. En kestänyt sitten millään.

Mutta voi sitä ihanaa tunnetta, kun bändi hyppäsi lavalle. Täydellinen pään nollaus ihan kaikesta. Ainoa asia, mihin pystyi keskittymään oli se musiikki. Valehtelematta rakastin jokaista hetkeä siinä keikassa. Mä en voi edes käsittää sitä fiilistä, mikä keikan aikana oli. Jotain aivan mieletöntä ja sellaista, mistä ei halua luopua.

Settilista oli myöskin varsin loistava, vaikka mä aina kaipaisinkin enemmän ekan levyn biisejä. Love Infernal tosin toimii paremmin kuin hyvin. Olin jo ehtinyt unohtaa Bear the Crossin olemassa olon ja olin täysin häh? kun rupesivat soittamaan moista. Sen siitä saa, kun on vähän pidemmän jakson kuuntelematta tiettyä bändiä xD Keskellä settiä ollut 8 minuuttinen semislovari Invisible oli erittäin tervetullutta, koska oli aikaa kasata itseään ja hengittää välillä. Korsetissa keikalla, taas.

Keikan jälkeen suuntasimme taas ulkoilmaan ja päädyimme juttelemaan mukavia setien kanssa. Kävi ilmi, että Ville muisti meidät Klubin keikalta, syystä tai toisesta ;D
Jannelta kuultiin taas erinäisiä paljastuksia: "Ei mulla mitään naisia oo, mulla on vaan Marco." Liikaa fanitytölle. Loppuillasta pojat kiittelivät vielä kovasti, että tultiin keikalle. Luvattiin taas pysyä mukana menossa jatkossakin. Ja sitä lupausta ei todellakaan oo vaikeaa pitää.

Kaikki postauksessa esiintyvät kuvat on napsittu YO-talon keikalta.