OMNOMNOMNOM!

Tuhdimmat tahdit @ Nokia, 30.7.2011
Mainittakoon alkuun, että kyseessä oli legendaaristen Tapsan Tahtien varjofestarit, jotka järjestettiin muistaakseni nyt kolmatta kertaa. Muuten olisin jättänyt menemättä iloisesti, mutta kun esiintyjälistassa lukee Poisonblack, niin siinä vaiheessa ei paljoa pohdita, että lähdenkö, vaikka kuolinkin edellisen yön töissä.
Pari postausta takaperin mainitsin, että seuraava keikkareissu serkun kanssa päätettiin, niin tässähän se nyt tulikin ilmi. Jostain syystä mun on aina ollut hitusen hankalaa löytää seuraa PB:n keikoille, mutta senarifanina Taru ei kauaa jahkaillut lupautuessaan seuraksi.

Ekana soittanut Doom Unit oli äärettömän tylsä. Keikka menikin lähinnä lonkeroa juodessa ja turhia jutellessa. Ehkä juuri tämän takia en oikeastaan edes osaa sanoa keikasta mitään. Vähäisen yleisön toilailua oli tosin hauska seurata. Surullista oli se, että edes Killing Time ei herättänyt jengissä oikeastaan mitään fiilistä. Eipä tarvitse uudestaan näitä suunnata katsomaan.

Doom Unitin jälkeen karattiin ulos alueelta, kun rannekkeella pääsisi kätevästi takaisin alueelle. Törmäsimme ulkopuolella kuuntelevaan kaveriini ja päädyimme tappamaan aikaan tien toisella puolella olevalle K Supermarketin parkkipaikalle. Istuskelimme yhden bändin ajan parkkiksella leikkimässä kameran kanssa ja syömässä jäätelöä; perus festarimeininki.

Takaisin alueelle hiippailimme sopivasti ennen Blaken aloittamista. Ja kannattikin ehtiä, ekasta biisistä lähtien kyllä toimi varsin kivasti. Ei ehkä kovin mieleenjäävästi, mutta niin hyvin, että voisin eksyä uudestaankin kuuntelemaan herroja. Laulajasetä oli pelottava!
Ja keikan loputtua uskalsimme vihdoin navigoitua sinne perinteiseksi muodostuneeseen eturiviin, aivan keskelle. Ei näin.

Voi sitä fanitytön ennakkotärinää, kun odoteltiin PB:tä lavalle. Tarua lähinnä nauratti allekirjoittaneen käytös ja ankara tekstarivertaistukitoiminta oli käynnissä.

Edellisestä PB -keikasta ehti kulua lähes vuosi, kun Englannin reissuni takia kevään pari keikkaa jäivät väliin. Se lisäsi odotusta entisestään eikä keväällä julkaistu Drive -lättykään mitenkään haitannut. Odotin lähinnä innoissani, että pääsen kuulemaan noita uusia biisejä livenä.

Setissä Drive olikin vahvasti edustettuna, missä taas oli hyvät ja huonot puolensa. Pari omaa lempparia oli uusien biisien takia pudotettu setistä. Oikeastaan jäin kaipaamaan vain Love Infernalia, mutta muuten setti kyllä maistui oikein hyvin.
Uusi kakkoskitaristi Antti Leiviskä hoiti duuninsa mainiosti ja ammattimaisesti. Ei mitään ongelmaa joukkoon sopeutumisen kanssa, mikä oli vain ja ainoastaan hyvä asia. Antti toi hauskaa ADHD -meininkiä lavalle.

Taas mainittakoon se, että muistin Bear the Crossin olemassaolon taas, kun se livenä soitettiin. Miten niinkin hyvän biisin voi muka unohtaa? En tajua. Setistä vielä se, että lopun hittiputki oli parhautta! Rush, BtC ja Mercury Falling, omnomnom!
Sainkin keikan jälkeen kuulla kiipparisti Marco Sneckilta, että koskaanikinä yleisö ei oo ollut niin mahtavasti mukana kuin Mercuryn aikana. Kieltämättä se yhteislaulu oli eeppistä.

Jos fanityttöily oli överiä jo ennen keikkaa, niin ette uskokaan millä tasolla se oli keikan jälkeen. Ei sinänsä huono päätös keikka/festarikesälle.