26.10.2011

"25 minutes..."

Tuska Open Air @ Suvilahti, Helsinki 22. - 24.7.2011
Tuskaseikkailu alkoi lievästi epämääräisesti, kun matka Ylöjärveltä Helsinkiin tapahtui mystisesti Turun kautta. Tyylillemme uskollisina, minä ja keikkaseurana toiminut Assi, myöhästyimme kolmesta junasta, joten suunnitelmat menivät hitusen pieleen. Alkuperäinen tarkoitus oli heittää ensin kamat Espooseen serkkuni kämpälle, mutta aikataulun mentyä päin fasaanien valloittamaa metsää, päädyimme oikeastaan melko suoraan metroon, joka kuljetti meidät festarialueelle.
Itselleni tuo oli ensimmäinen kerta Tuskassa, enkä oikeastaan koe menettäneeni mitään. Fiiliksen puolesta Tuska ei oo mitenkään ihmeellinen ja Suvilahti oli asvalttihelvetti. Ei näin. Joka tapauksessa, bändien ja musiikinhan takia niskaverryttelyturnajaisiin lähdettiinkin.

Perjantaina kiinnostavia bändejä oli tasan yksi ja saavuimme paikalle vasta, kun Arch Enemy oli jo aloittanut. Oli äärimmäisen hauskaa, kun liekehdin ja kuolailin astetta rankemmin Angela Gossow'n takia. Vaikka AE ei kuulukaan omalle soittolistalle, paria biisiä lukuunottamatta, niin kunnioitus Angelaa kohtaan on aivan järjetön.
Loput päivästä menikin vaan hengaillessa ympäri festarialuetta ja promoillessa EMP:tä.
Jossain välissä löysimme tiemme myös Espoon metsiin, jossa majoituksemme sijaitsi. Tuntematon paikka, kipeät jalat ja tavarakasa.
Lauantaina taas katsomisen arvoisia esiintyjiä olikin jo huomattavasti enemmän, eikä järjettömältä fanityttöilyltä ja euforialta voinut välttyä. Tällä kertaa olimme ajoissa paikalla ja hiivimme ensimmäisenä katsomaan MyGrainia, jonka livemeininki vakuutti jo Nummessa. Hyvinhän se toimi tälläkin kertaa, erittäin jees fiiliksennostatusbändi. Lämmitti menoon oikein mukavasti.
Päälavan edustalla hivuttauduimme suoraan MyGrainin jälkeen, sillä sen oli valtaamassa Epica! Simone Simons ja Epican eeppinen meininki löysi tiensä nuoren metallistin soittolistalle ja sydämeen vuonna 2007 ja siitä lähtien odotus oli valtava. Sanonnan mukaan hyvää kannattaa odottaa, ja tätä hyvää todellakin kannatti! Käsittämättömän upeaa, lavaenergia ja setien hassuilu, Simone kokonaisuudessaan. Kylmät väreet iskivät, kun Quietus lähti. Ensimmäinen kuulemani Epica-biisi, joten voitte vaan kuvitella sen tunteen, varsinkin, kun kyseessä on edelleen yksi lempparibiiseistä. Omnomnom. Simonen ääni on jotain aivan käsittämättömän upeaa, varsinkin livenä. Etenkin matalat äänet (mm. Martyr of the free word) saavat kylmät väreet aikaan. Voi hyvä luoja. Typerä fanityttöhihkuminen oli todellisuutta ja euforian tunne sanoinkuvaamaton.

Tarotin keikka meni lähinnä fiilistellessä ja fanityttötäristessä edellistä. Kuopion sedät toki vetävät mainiosti, mutta eivät niinkään elämää suuremmin. Ihan kivoja biisejä joo, ja Marco on aina yhtä hauska ja ihana, mutta siihen se oikeastaan jääkin. Surullista myöntää, mutta Tarot -keikkojen parasta antia ovat hölmöt välispiikit ja muut länkytykset.
 Epämääräisen hortoilun jälkeen vuorossa oli Wintersun, jota tuli kuunneltua joskus kauan sitten. Tyylinsä puolesta ei ehkä ominta makuani, mutta kyllä se vieläkin toimi. Sleeping Stars oli jotain käsittämättömän eeppistä. Tuo keikka tuli katsottua kauempaa ja sen jälkeen suoraan jonottamaan Epican meet & greetiin.

Meet & Greetin takia Blind Guardian jäi näkemättä, mikä sinänsä harmittaa hitusen. Onneksi sentään kuuli.
Fanityttötärinä oli kyllä jotain käsittämätöntä ja olin ylpeä itsestäni, että sain länkytettyä edes jotain Simonelle. Bändin sedät taas heittivät läppää sotamaaleista, jotka sattuivat kuulumaan päivän festariasuun ihan vain huvin vuoksi.

Koska mitäpä muuta festareilla tekisi kuin seuraisi keikkoja, suuntasimme katsomaan Ghostia, josta kumpikaan ei tiennyt yhtään mitään. Hämmennys oli suuri, kun lavalla pomppikin paavin kaapuun sonnustautunut naamiosetä. Sairaintahan oli se, että musiikillisesti Ghost toimi mainiosti, puvustus vain häiritsi liikaa.

Illan pääesiintyjää, Devin Townsendia, halusin mennä katsomaan ihan puhtaasta mielenkiinnosta. Jos joku saa kirjoitettua levyllisen biisejä kahvikupin ryöstämisestä, niin voiko se olla huonoa? Kannatti kyllä jäädä katsomaan. Äärimmäisen hauska meininki lavalla ja biisitkin ihan kivoja, vaikka eivät mieleen erityisesti jääneetkään.

Sunnuntain soittojärjestys lähinnä itketti. Tosin mahtavat artistit eivät. Olimme paikalla taas ajoissa, sillä fanityttöily ja turha eturivissä venailu nyt on vaan niin kivaa. Parkkeerasimme itsemme siis EMP -lavan eteen heti alkuun ja siinä pysyttiinkin sitten paria pientä jaloittelua lukuunottamatta.
Norjalainen Kverlertak, joka on saanut älytöntä ylistystä osakseen, lämmitti lavan hyvin onnistuneesti. Meininki oli aivan mieletön, laulaja kiipeili ties missä ja uhmasi järjestystä crowd surfaamalla. Pelottava kokemus, kun herra loikkasi alas lavalta ja juoksi suoraan kohti. Vaikka bändiin en olekaan tutustunut yhtään sen paremmin, veikkaan, että näitä tulee käytyä katsomassa, jos samoille festareille sovitaan.

Kverlertakin jälkeen oli tehokasta taiteiluaikaa ja kaupasta anastetuilla jäätelölaatikoilla, tusseilla sekä kasvomaaleilla syntyi kolme lähes eeppistä kylttiä. Herättivät muuten semisti huomiota.
Edellisenä iltana Aliaksen jännäversiosta löydetty sanonta "Onnellisella miehellä ei ole paitaa" kääntyi englanniksi ja sai jenkkiläisen yrmyn nauramaan. Agnostic Front oli hauskaa moshmoshpitpitpit -musaa.

Mahdollisesti eniten kommentteja kerännyt kyltti löysi tiensä Amorphiksen yleisön sekaan ja sieltä screenille. Kuten jo Nummipostauksessa taisin mainita, Amorphis on festarihuora, käyvät joka paikassa ja saavat siitä vielä maksunkin. Kyllähän se keikka sivusta katsottuna oli aika jees, mutta tulevan fiilistely alkoi käydä jo liiaksi pienelle fanityttöpariskunnalle.

Voi hyvä luoja. Kesän paras keikka, ehdottomasti! Turisas veti aivan mielettömän setin. Oikeastaan Turisaksen ansiosta oon alkanut kuuntelemaan yhä enemmän näitä folkahtavia bändejä, mikä ei ole ollenkaan huono asia.
Kannatti ehdottomasti odottaa koko kuuma kesäpäivä ja taiteilla taas kummallisuuksia, sillä niistä voi toisinaan olla jopa hyötyä. Otsikkoon viitaten, Mathias ilmoitti, että biisit hupenevat liian nopeasti suhteessa soittoaikaan, joten mukaan mahtuisi vielä yksi täytebiisi. Nooh, Hunting Pirates ei kuulunut kesäsettiin, mutta me ihan välttämättä tahdottiin kyseinen biisi kuulla ja siitä taiteiltiin jopa kyltti merirosvolaivoineen. Tarpeeksi meteliä ja pienen pohdinnan jälkeen alkoi kuulua Hunting Piratesin ensisävelet. Kommenttina vielä lavalta: "Tää on omistettu näille kahdelle tytölle eturivissä." Joo, ei mulla muuta. Ette usko sitä liekehdinnän, fanitytötyksen ja rakkauden määrää tuon biisin, ja loppukeikankin, aikana. Ei sitten mitään järkeä. Eikä meinaa muuten rapsaamisestakaan tulla yhtään mitään, kun tuota liekehtii edelleen. :D

Oli semisti perseestä, että Amon Amarth, joka on ehtinyt kivuta oman bändilistan top 10 -osastolle lyhyessä ajassa, soitti heti Turisaksen jälkeen. Liekehdintä oli liiallista, että olisi voinut keskittyä MonMarthiin täysillä. Tosin eipä tuo keikka oikeastaan ollut kummoinen, Englannin vedot olivat parempia. Hauskaahan oli se, että MonMarthin takia taisin oikeastaan päätyä koko festareille, hupsista. Mutta aaaaaah, setissä oli parsabiisejä tyyliin Guardians of Asgaard, The Pursuit of Vikings, Twilight of The Thunder God, Destroyer of the Universe ja parhaana kaikista oma ehdoton lemppari Asator. Tykkään mm. viikinkilyriikoista.
Ei kuitenkaan huono päätös noille festareille. Nyt pitää vaan odottaa, että MonMarth keksii keikata jossain riittävän lähellä.

Kesän viimeinen festari, mutta ei suinkaan viimeinen keikka. On muuten aivan mielettömän hauskaa elää festarit ja muut kesän keikat uudelleen näin syksyllä, kun on kylmää ja märkää.

1 kommentti:

  1. Huih, kateeksi käy! Nyyh, ite kun on varaa just siihen yhteen festariin per kesä :'( ju kun tänä kesänä olis ollut niin paljon hyviä bändejä!

    VastaaPoista