Kuka toi tunkin tänne?

Brother Firetribe @ Gong, TKU 5.12.2017

Vuoden viimeinen keikka, jolla heiluin kameran kanssa. Mennään kuvapainotteisesti, koska melkein kuukauden takaisesta keikasta tuntuu hassulta ja osittain turhalta jorista. Kuvat kuitenkin ovat kivoja, joten laitellaanpa niitä.

Otsikosta muuten on mainittava, että se on jotain, mitä joku totesi load inin aikana, ihan vain ettette ihmettele. 

Tribe on mulle yksi niistä bändeistä, joita kuuntelin hyvinkin ahkerasti aikanaan, mutta sitten se jäi. Meni pitkään, että pystyin taas ottamaan bändin kuunteluun. Viime kesän Sauna Classic nosti vanhan tribefiilistelyn pintaan ja oon siitä hyvin iloinen. 

                         

Livenä BFT:n viihdearvo on huikea. Toki biisit ovat loistavia, mutta kaikki vuorovaikutus lavalla ja yleisön suuntaan on aivan omaa luokkaansa. Spiikit laittoivat yleisön nauramaan ja bändinkään pokka ei ihan pitänyt. Aitous ja ilo huokuu lavalta. 

Jos joskus tulee mahdollisuus nähdä BFT livenä, suosittelen erittäin lämpimästi! 

                              

Yritän saada tässä lähiaikoina kasattua musavuoden 2017 koosteen ja sivupalkin keikkakalenteriakin tulen päivittämään mahdollisimman pian.

Ja hei, huutakaa kommenttiboksissa HEP!, jos vielä roikutte mukana menossa. 

K3 pt. 1

Rock & Roll Sensation ft. Jarkko Ahola & Ville Tuomi @ Amarillo, Tampere 23.3.2012
Kuvat on taas kerran lainattu Jatkobaarista.

K3-klubi on kuukausittainen humppailu Tampereella, Kuninkaankadun Amarillossa. Housebändinä toimii jo täälläkin tutuksi tullut RRS ja Pekka Heino. Mukana on aina myös vierailevia tähtiä ja näin ekalla kerralla mukana olivat Jarkko Ahola (Teräsbetoni) ja Ville Tuomi (Leningrad Cowboys, ex-Suburban Tribe).

Keikka alkoi niin sanotusti puskista, kun bändi vaan hiipi lavalle oikeastaan kenenkään sen kummemmin huomaamatta. Pekan "Älkää tukehtuko pullaanne" -huuto taas pelästytti puolet ravintolasta, meidät mukaan lukien.

Alkusetti oli tuttua RRS:ssää Pekan kanssa, mutta muutaman biisin ja pienen tauon jälkeen lavan valtasi Jarkko Ahola. Suhtautuminen kyseiseen herraan on muuten huomattavasti helpompaa, kun lavalla ei näy nahkahousuja. Ja pakkohan se on myöntää, että Ahola on yksi Suomen kovimpia hevilaulajia. Ja myönnetään nyt sekin, että diggaan oikeasti Teräsbetonista.
Jaholan vetämänä kuultiin lähinnä AC/DC:ta sekä Queenia. Jarkon Queen-tulkinnat ovat kyllä sitten oikeasti mahtavia.

Ville Tuomen tullessa lavalle olin aika ennakkoluuloinen, että mitähän sieltä nyt tulee. Mutta sehän oli hauskaa. Tuomen pelleilyä oli hauska katsella ja se Suburban Tribe-veto oli erittäin jees.

Viihdearvo oli siis perinteisesti taattu. Varsinkin täysin spontaanissa encoressa, kun Pekka oli totaalisen pihalla siitä, mitä biisiä edes oltiin vetämässä. Mutta mainiota kaiken kaikkiaan :)

"Tossahan tulee lämmin"

Rock & Roll Sensation @ Viking Xpres, 17.2.2012
Kun virallinen wanhojenristeily ei A:ta inspannut, ohjat siirtyivät omiin, ja vähän äidinkin, käsiin. Tämän seurauksena oli Hki-Tallinna -risteily, joka valittiin juurikin esiintyjän perusteella.

RRS on ehkäpä Suomen loistavin coverbändi, ainakin näin omasta mielestäni. Bileet on taattu, kun kyseinen kokoonpano pääsee lavalle, varsinkin jos mikin varressa keikkuu Pekka Heino. Eli tanssiksihan tuo meni, millä taidoilla? Eipä sillä kai niin väliä ole, kunhan on hauskaa. Mainittakoon myös se, että minä EN tanssi. Paitsi vahvasti alkoholin vaikutuksen alaisena, folkkibändien ja RRS:n keikoilla.

 

Laivareissuissa on sinänsä se hyvä puoli, että periaatteesta juon vaan, jos joku tarjoaa on yllättävänkin helppo pitää kiinni. Tällä kertaa juomatarjoilu toimi sinänsä hyvin koko illan ja itse marssin tiskille ostamaan vain kokista. Ja lopulta alkoholitonta valintaa ei arvostettu. Muusikot...

 Settejähän tuona iltana/yönä oli kaksi. Ekan kävi repäisemässä Pekka Heino.
Sisäinen fanityttö pääsi taas irti siinäkin suhteessa, että kamera jäi pöydälle iskän vahdittavaksi kun me A:n kanssa valloitimme tanssilattiaa. Se naurun ja hymyilyn määrä oli kyllä aika hervoton. Harvemmin menee koko keikka nauraessa ja virnuillessa, mutta näinkin saattaa toisinaan käydä. Pekka ja Bon Jovi yksinkertaisesti kuuluvat yhteen, sitä ei voi kieltää. Bileet saa pystyyn tuolla kombolla välittömästi! Surullista on olla muistamatta settiä sen kummemmin. Kyynel. Kivaa se oli silti. Pekalla oli pientä ongelmaa äänensä kanssa, koska flunssa, mutta eihän se meininkiä alentanut sitten ollenkaan.

Toisen setin vokalistina nähtiin ja kuultiin Pete Parkkosta. Oon edelleenkin sitä mieltä, että Parkkonen osaa asiansa ja kunnon rokkimeininki istuu Petelle kuin nyrkki silmään. Peten veto Robbie Williamsin Angels-biisistä oli toki hieno, mutta kyllä se on enemmän Pekan biisi. Peten osuus menikin lähinnä pöydän ääressä fiilistellessä ja Pekan vetoa läpikäydessä.

 

Myöhemmin Pekan kanssa jutellessa sattui ja tapahtui. Rasittava känniääliö näytti, kuinka loistavasti muusikot kestävät moisia ihmisiä hermostumatta. Ehkä eeppisin kouluprojekti sai myös alkunsa, siitä lisää myöhemmin overloadin puolella. Kuulimme myös äärimmäisen ilahduttavia uutisia Brother Firetriben tiimoilta! Levykäisen suhteen on tapahtunut huomattavaa edistystä ja hyvältä kuulemma kuulostaa. Eikä keikkailukaan ole mahdotonta, kiitos NW:n pätkärundin!

Lisää RRS:ssää tiedossa keväämmällä.

"Täs on ollu kaikenlaista"

Pekka Heino duo @ Ruby & Fellas, Tampere, 21.1.2012
Uusi keikkavuosi alkoi tällä kertaa hyvinkin rauhallisissa merkeissä, kerrankin.
Jotain kautta selvisi, että Pekalla on tiedossa keikka Tampereella. Nopea vilkaisu kalenteriin, kynä käteen ja päivä oli varattu Tamperematkailulle.

Odotin aika innoissani, mitä ilta toisi tullessaan, koska Pekka on parhautta. Ja akustinen Pekka oli mulle vielä tuntematon asia. Keikan alkaessa kävi ilmi, että duo olikin kasvanut trioksi, mikä ei tosin haitannut ollenkaan. Tunnelman puolesta Ruby & Fellas oli aivan mainio, hämyinen irkkubaari ja akkarimusaa. Omnomnom.

Alkukeikasta juomapolitiikka ei sinänsä ihan toiminut. Tai toimi, mutta vettä oli yllättävän vaikea saada lavalle. Jekku kun ei ole paras mahdollinen juoma laulun ylläpitoon.

Setti oli ihanan vaihteleva ja välillä hyvinkin spontaani. Kuultiin Elvistä, Bon Jovia, Bryan Adamsia ja totaalisen spontaanisti, toiveena heitettyä, rockabillya. Se riemu ja liekehdintä näkyi kilometrin päähän, kun Pekka pääsi vetämään rockabillya. Runaway sai tuona iltana uuden reggae-sovituksen, joka oli kieltämättä lähinnä hämmentävä. Ja kyllähän siinä sanatkin ehtivät unohtua. Livin' on a prayer sai myös niin hämärän sovituksen, että kukaan yleisöstä ei pysynyt yhtään perässä. Koitapa siinä nyt sitten laulaa mukana. :D
Itseäni miellyttävin spontaaniusbiisi oli ehdottomasti Bon Jovin Bed of Roses, jota rumpalipoika Hessu Maxx alkuun vain jamitteli yksinään tauon aikana. Kornia ja ihanaa. Olin siis kehittänyt jonkinlaisen obsession tuohon biisiin ihan alkuvuodesta.
Toisen kitaran kanssa heilunut Mikko Lahtonen yllätti kovin mainiolla lauluäänellään, kun pääsi vetämään Stand By Me:ta.

Lavalta kuului välillä niin huonoa läppää että ei ollut tosikaan. Pekka sai lisänimen Leijonanharja, kaiku oli hyvä asia, koska se peitti virheet. Pekalla oli perversio fiftariin kyseisenä iltana, Mikon mukaan.

Ilta ja keikka on helpoin koota toteamalla, että hymy oli huulilla koko ajan.