Naapurin musaa

Amon Amarth @ Rytmikorjaamo, Seinäjoki 25.2.2012
Päivä alkoi Stam1nan roudaamisella, jonka jälkeen ehti syöksymään kotiin suihkuun. Sitten kamat kasaan ja nokka kohti rautatieasemaa ja Seinäjokea.
Ei, ei mennyt ihan putkeen tuo. Rehellisesti ilmaistuna matka meni päin vittua eikä fiilis ollut mitenkään päin edes lähellä siedettävää, kun hiippailimme Rytmikorjaamolle.

Pientä fanitytötystä oli kuitenkin havaittavissa heti alkuvaiheessa, kun ehkä vaikuttavin persoona käveli ohi. Tai siis oon tainnut selittää joskus siitä, kuinka karismaattininen Johan Hegg oikeasti on. Setä vaan käveli coolisti ohi ja tämä fanityttö oli sulaa vahaa. Lähestulkoon.

 Talkoilemassa kun tuolla oltiin, niin oma paikkani löytyi ns. aikuisten ovien läheisyydestä lipunmyyntipöydän takaa. Mukavaa duuniahan tuo oli, mutta miinuksena se, että yritäpä kuulla, mitä asiakas sanoo, kun taustalla pauhaa livemusiikki. Tuossa vaiheessa musatarjonnasta vastasi Profane Omen, mutta keikka meni tosiaankin melkolailla ohi, koska eiköhän silloin lapannut jatkuvasti porukkaa sisälle ovista.
Kanssalipunmyyjäsetä oli kovin ystävällinen ja vapautti mut velvollisuuksistani sitten Amon Amarthin aloittaessa. Vaikka olisihan keikan toki siitä työpisteeltäkin nähnyt.

Valuin hiljalleen kohti lavaa parin ekan biisin aikana ja bongasin A:n eturivistä. Ja kun tuo otus on niin ihana, niin eturivipaikka irtosi allekirjoittaneelle. Ja voi sitä liekehdinnän määrää! Destroyer of the Universe, Slaves of Fear ja mitä näitä kivoja nyt olikaan. Muutama biisi meni eturivihypettäessä, mutta armottoman väsymyksen takia luovuin siitä ja päädyimme A:n kanssa harrastamaan hillitympää diggailua taka-alalle. Surullista on se, että Monmarthin keikat tuntuvat menevän meiltä aina jotenkin ohi. Ehkä me vielä joskus... Ja olihan tuo hype ja kuuntelu jäänyt muutenkin melko vähälle kesän jälkeen. Pitäisi taas herätellä sisäistä viikinkiä.
Noin kauempaakin katsottuna ja kuunneltuna Amon Amarth kuulostaa aivan mahtavalta. Ja se karisma, mikä Heggistä huokuu. Marry me, Johan! Eikun mitä. No jaa. xD

Pursuit of Vikings, Guardians of Asgard ja Twilight of a Thunder God toimivat kyllä fiiliksen nostamisessa mahtavasti. Ja siis voi paohjalsdkgv. Voiko olla ärsyttävämpää kuin Pursuitin heiheiehei-asiat? Epäloogista ja vaikeaa. Nauran aina omalle osaamattomuudelleni. Ja se Johanin hymy on niin sulattava, kun yleisö ei osaa.
Setissä jäin kaipaamaan Asatoria, mutta kaikkea ei aina voi saada. 

Mainio keikka, muuta en oikein osaa sanoa. Eihän fiilis tietty mitenkään ylimmillään ollut epäonnistuneen matkan vuoksi. En vaan tajua, mikä tuossa viikinkimetallissa iskee. 

Kotimatkakaan ei muuten sujunut ongelmitta. Lopputulos oli se, että VR on perseestä ja matka Tampere-Turku -välillä suoritettiin bussilla.
Kotiinpääsyn jälkeen ehti hengähtää puoli minuuttia (lue: tuntia) ja sitten piti taas juosta Klubille roudaamaan. Koettiin sitten kunnon rokkiviikonloppu. Kanssaroudaajat naureskelivatkin meille, että tultiinkin mainiossa kunnossa paikalle. Hyvä kun pystyssä pysyi. Herra Ylpön kamat saatiin pakattua Maj Karman bussiin ja me A:n kanssa pääsimme kotiin. Kituutettiin hereillä pari tuntia, mutta nukkumatti huokutteli meidät hellään huomaansa jo kolmelta iltapäivällä. Oikea tapa viettää viimeinen lomapäivä.

Wild Xmas tour pt.2

COB @ Rytmikorjaamo, Seinäjoki, 29.12.2011
Vuoden viimeinen keikka ja samalla mulle uusi keikkapaikka sekä talkoilu. Narikkaduunia oli sinänsä kovin mukava tehdä. Ja autoilu Seinäjoelle oli myös kivaa.

Tällä kertaa lyhyt rapsa, koska eroa edelliseen keikkaan ei juurikaan ollut.
Medeia alkoi kuulostaa jo himpun verran paremmalta toisella kerralla, mutta ei se vieläkään iskenyt. Kyllä se toimi sinänsä fiilistelymusana narikassa hengaillessa.

 

COB soitti täsmälleen saman setin, kuin Tampereellakin, mutta mitä pienistä. Toisinaan on kiva kokea lempparibändien keikkoja ns. taka-alalta eikä aina sieltä eturivistä, joka on toki paras paikka.
Kauempaa ja taka-alalta kaiken näkee laajemmin ja musiikkiin keskittyy ihan eri tavalla kuin eturivissä. Mukavan virkistävää, pakko sanoa. Suunnilleen puolet keikasta vietettiin kuitenkin lavan tuntumassa perinteisesti pitin vieressä. Argh.
Niska oli edellisestä jo niin heikossa hapessa, että keikka meni lähinnä rauhallisemman fiilistelyn ja äänen rääkkäyksen parissa ja ehkä vähän söpöillessäkin. Fanityttösin edelleen Roopea ja kartutin plektrakokoelmaani himpun harvinaisemmalla Henkan plekulla.

 

Kävin elämäni ekaa kertaa seinäjokilaisessa baarissa, joka ei muuten ollut hassumpi, rokkibaari Päällikkö on ihan vierailun arvoinen paikka. Mystisiä keskusteluja sekä pelottavat jatkot. Nukkumista autossa Rytmiksen pihassa. Kokemusrikas reissu, muuta ei voi sanoa.

Viisi Bodomin keikkaa samana vuonna oli äärimmäisen jees! Kesällä toivottavasti pääsee katsastamaan jonkun festarikeikoista.