30.8.2011

"Mut missä on Kiuas?"

Sauna Open air @ Tampere, 10.-11.6.2011
Oma festarikesäni (lol, kiva päivittää näitä elokuun vikoina päivinä) alkoi hyvinkin spontaanisti Saunasta. Alkuperäisiin suunnitelmiin ei kuulunut vierailla kyseisellä festarilla, mutta kun iskä ilmoitti lähtevänsä, alkoi muakin himottaa aivan liikaa. Ja soittihan siellä Turisas. Kiitos valmistujaisten, rahatilanne salli spontaanin festarifiilistelyn, joten Sauna kutsui, kuitenkin vain kahtena päivänä. Harmitti todella, että missasin Helloweenin ja Ozzyn, mutta aina ei voi voittaa.

Rannekkeen käteen saatuani juoksin päätäpahkaa alueelle ja päälavan eteen, jossa Turisas jo soitti. Ehdin siis fiilistellä ja liekehtiä hieman reilu puolet keikasta. Fiilis oli kuitenkin mitä loistavin ja Turisas todellakin on mahtava festaribändi. Tosin soittoaika oli aikaisin iltapäivällä ja Sauna ei oo ehkä otollisin festari noille folkkimöröille. Eipä tuo kuitenkaan haitannut mitenkään päin.
Keikan jälkeen iskä tuli juttelemaan ja liekehti siitä, kuinka positiivinen yllätys Turisas oikeestaan olikaan. Tykästyi ja totesi, et kannatti lähteä ajoissa paikalle :).

Yhtäkkiä eturivistä ilmaantui allekirjoittaneelle kaksi seuralaista, Mikael ja Clem. Parasta, koska festarointi iskän kanssa/yksin on aika jäätävää. Clem suuntasi Doron meet & greetiin, kun me taas Miksun kanssa loikittiin kakkoslavan läheisyyteen katsastamaan Viikate.
Oma suhde kyseiseen bändiin suoritettiin lähinnä radioaaltojen välityksellä ja samoilla linjoilla mennään edelleen. Mainiota livemusaa, mutta ei ihan iske omalla kohdalla. Kyllähän sitä nyt käy muuten vaan diggailemassa juurikin festareilla, mutta tuskin lähtisin ihan klubikeikalle. Kaarlon välispiikit oli kyllä samaa luokkaa Hynysen kanssa, joten viihdearvo oli taattu.
Jotenkin onnistuttiin hiippailemaan Doron eturiviin, kun Clem ystävällisesti oli pitänyt meillekin paikkoja. Nooh, ei mitään vikaa. Tutustuin Doroon Englannissa, mutta vain muutaman biisin osalta. Tykästyin siihen upeaan ääneen, harvemmin törmää moiseen. Eikä Doro turhaan kanna titteliä Queen of Metal. Keikka oli mahtavuutta, biisit iski ja yleisö oli aivan fiiliksissä. Saatiin myös erityistä huomiota Clemin kanssa, kun moshailtiin ja pidettiin kohtuullisen hyvää meteliä.

Loppupäivä meni lähinnä hengaillessa, vaikkakin Dio-coverbändi oli aivan mahtava. Porukka fiilisteli täysiä, ja me sivusta.

Saxonia kukaan meistä ei oikeastaan odottanut mitenkään, mutta päätettiin kuitenkin mennä katsomaan, olihan kyseessä kuitenkin yksi heavy metallin legendoista. Alkuun lähinnä vaan perseiltiin ja pelleiltiin Clemin kanssa ja pidettiin omia bileitä miksauskopin tienoilla, mutta pikkuhiljaa lähdettiin liikkumaan eteenpäin kuvien räpsimisen takia. Ei myönnetty, mutta diggailtiin kaikki kolme aika kovasti. Toimi mainiosti. Yhtäkkiä kuitenkin Doro loikkasi lavalle ja löydettiin itsemme tyyliin kolmannesta rivistä. Hupsis. No jaa, eipä tuo fiilistelyä haitannut ollenkaan.


 Saxonin jälkeen oli aika suunnata kotiin nukkumaan, sillä seuraavana aamuna piti mennä töihin täysin epäinhimilliseen aikaan. Koomassa töihin, kotiin nukkumaan, koomassa Saunaan.

Lauantain eka bändi oli Tarot, mikä kyllä jätti äärimmäisen kylmäksi. Soittivat Spell of Ironin kokonaisuudessaan ja kun tiesi yhden biisin ko. levyltä niin jee. Marcon spiikit sentään pelasti hitusen.
Harrastettiin randomhengailua aina Mokoman keikkaan asti ja päädyin lakkaamaan Mikaelin kynsiä, kuinka miehekästä. Glitterkynsilakkaa. 

Vaikka en ennen kovinkaan paljoa Mokomasta ookaan välittänyt, keikka pilasi hiukset. Yhyy oon failglam, kun hiukset ei pysyneet kuosissa. Hyvinhän ne Mäntit kuitenkin veti, ei sitä voi kieltää. Rinteessä oleva pitti oli aika riskialttiin näköistä. Tuomo ja Kuisma oli aivan liian söpöjä, fanityttö ei kestä.

Lisää randomhengailua aina Acceptiin asti. Lisää legendabändejä, ja tääkin toimi kivasti. Aloin tosin olla niin totaalisessa koomassa, ettei mitään järkeä. Koko keikka hivuttauduttiin eteenpäin ja varmistettiin mahdollisimman hyvät paikat Judas Priestia varten.
Ennen Priestia kooma oli jo niin eeppinen, että kun istuttiin lavan edustalla, niin allekirjoittanut meinasi oikeasti nukahtaa. Ois ollut kokemus sinänsä xD. Tunnelma ja yleisö tiivistyi tasaiseen tahtiin, mitä lähemmäs keikan alkua päästiin. Huuto alkoi jo varmaan varttia ennen. Ehdin jotenkin myös hereillä koomastani, joten pystyin nauttimaan keikasta täysin. Taidettiin heilua siinä seitsemännen rivin paikkeilla, keskellä, joten paikka oli oikein mainio. Keikasta puhumattakaan. Oliko edes mahtavinta ikinä kuulla oma Priest-lempparibiisi livenä? Voi kyllä. Prophecy oli täyttä rakkautta. Ja siis Rob Halford! Totesin mukafiksusti keikan aikana Miksulle, että Halford on ainoa, joka voi pukeutua ties mihin paljetti- ja niittiluomuksiin näyttämättä homolta. Niinpä, hyvä minä xD. Alkuun meisinkin oli hitusen lame, mutta sitten, kun Rob heräs horroksestaan, kaikki oli täyttä mahtavuutta! Okei joo, Breaking the Law oli mahti, samoin muutkin legendabiisit. Suunnittelematon tuplaencore ja muuta. Ehdottomasti yksi parhaista keikkakokemuksista! Ikinä.
 Ja kyllä, Priestin keikalla on ehdottoman tr00 syödä nallekarkkeja.



 Harmillista sinänsä, että tällä tietoa kyseinen oli viimeinen Priest-keikka Suomessa. Mutta jäipä kuitenkin mahtavat muistot.
Ei yhtään huono aloitus festarikesälle. Ja aivan mieletön kiitos vielä seurasta, Miksu ja Clem!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti