13.10.2011

Nummirock 23. - 25.6.2011 pt. 2

Nummiperjantai oli onneksi jo huomattavasti aurinkoisempi ja bändikattauksessa oli omiakin lemppareita. Aamu menikin iloisesti randomihmisten kanssa hengaillessa.

Vaikka olinkin jo edellisen Nummen jälkeen päättänyt, että sinne lähdetään myös tänä vuonna, viimeinen naula arkkuun tuli silloin, kun ruotsalainen Amaranthe lisättiin ohjelmaan. Suosittelen tutustumista ERITTÄIN lämpimästi. Ruotsalaiset bändit tulee omassa arvojärjestyksessä hyvänä kakkosena (6-1!). Olin nähnyt Amaranthen kerran aiemminkin, joten tiesin mitä odottaa. Pakko tosin myöntää, että odotukset ylittyivät ja livemeininki oli aivan mieletön! Kuvailujen jälkeen onnistuin vielä ninjailemaan itseni eturiviin, mikä oli oikein jees. Keikalla kuultiin kommentointia Suomen jääkiekon maailmanmestaruusvoitosta, Jake oli sitä mieltä, että se oli ansaittu, Ruotsi oli paska.
Keikan jälkeen hiippailimme bäkkärille, koska seuran tarkoituksena oli haastatella bändiä. Päädyimme toisin sanoen juomaan olutta. Sain kuulla armotonta kettuilua siitä, etten tajua ruotsia pahemmin. Mun kuulemma pitäisi, koska suurin osa suomalaisista osaa.

Turmion Kätilöt, jotka olisin tahtonut nähdä ihan mielenkiinnosta, joutuivat sairastapauksen vuoksi perumaan keikkansa ja heitä paikkasikin sitten edellisenä iltana lauteilla heilunut Ajattara. Jätin väliin ja häröilin ympäriinsä kiusaamassa ihmisiä kameran kanssa.

Sami Lopakan luotsaama, venäjänkielistä doom-metallia soittava, Kypck oli must-see -listalla jostain syystä. Vuonna keppi ja kivi näin herrojen keikasta pari biisiä, kun soittivat Sauna Open Airissa. Jotenkin se vain jäi mieleen positiivisena kokemuksena. Ja saman fiiliksen sai aikaan myös tämä keikka, vaikka en todellakaan kuuntele doom-metallia. Livemeno toimi kuitenkin kivasti ja sain festareiden onnistuneimmat kuvat, vaikka Nummen päälava onkin kamala kuvaajan kannalta. Hämmentävintä on se, että lavalla näkyi 1-kielinen basso. Mitäh?! Jokaisen basistin unelma.


Seurue halusi katsomaan Northeria, joten sinne suuntasin myös minä. En kuitenkaan olisi menettänyt yhtään mitään, vaikka olisin jättänyt menemättä. Vain pari biisiä satunnaisesti kuulleena mulla ei oikeastaan ollut minkäänlaista ennakkokäsistystä ko. bändistä. Keikka jätti suunnattoman kylmäksi. Katsoinkohan viiden biisin verran ja sitten hiivin leirintään nukkumaan ja odottamaan illan pääesiintyjää.

 Amorphis on loistava, siitä ei pääse yli saatika ympäri, mutta... Bändistä voisi käyttää termiä festarihuora, sillä joka kesä nimi keikkuu älyttömän monen festarin esiintyjälistalla. Jostain syystä se on kuitenkin AINA mentävä katsomaan, kun osuu samalle festarille, missä itse keikkuu. Ristiriitoja kenties? Joka tapauksessa Amorphis on festaribändinä aivan Suomen kärkikastia, joten eipä tuo nyt niin haittaakaan. Välillä on kausia, kun itse tulee kuunneltua paljonkin tuota Kalevala-jatsia, mutta välillä ei toimi ollenkaan. Huonona ihmisenä oon perehtynyt lähinnä kolmeen viimeiseen levyyn ja surullista on se, että ne kuulostavat aika samalta kaikki. Livenä tosin toimii aivan mainiosti. Tomi Joutsenen karisma on jotain aivan käsittämätöntä, herraa kunnioittaa väkisinkin. Tällä kertaa keikka meni lähinnä kauempaa fiilistellessä, itselle kun ei ole pakko-päästä-eturiviin -bändi. Ei huono lopetus perjantaille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti