Turussa lavalle kipusivat Marco Hietala, Ilja Jalkanen sekä Ari Koivunen, joista viimeisenä mainittu herätti suurta nostalgiaa.
Vaikka kaikki herrat mainiosti vetivätkin, Ilja vei ehdottomasti voiton. Se spontaani heittäytyminen ja tulkitseminen on käsittämättömän upeaa! Spiikeistä puhumattakaan. Se hieno tapa, jolla Ilja käyttää sanoja saa jokaisen tuntemaan verbaalista alemmuuskompleksia, mutta samalla taas suurta riemua. Iljan esiintymistä ei voi katsella hymyilemättä. Nissepolkka aiheutti vuoden parhaat naurut, sitä ei voi kieltää. Ja se ei ollut mitään ähähähähälol-naurua vaan täysin sydämestä tulevaa ja hauskuudesta sekä puhtaasta ilosta johtuvaa. Sekin kertoo jo paljon laulajan kyvykkyydestä, kun toteaa vaan biisin jälkeen että perkele, bändin pojat nosti tempoa reippaasti. Hienointa oli se, että lyriikka ei kuitenkaan mennyt puuroksi. Otsikosta voi lukea yhden Iljan väläytyksistä. Ja muutenkin se oli jotain liian toimivaa. Köyhän muusikon on nikkaroitava joulunsa itse ja muuta jännittävää. Okei, se Ilja-fanityttöilystä hetkeksi.
Marco Hietala ja Varpunen Jouluaamuna ovat käytännössä katsoen luodut toisilleen. Parempaa tulkitsijaa kyseiselle jouluviisulle saa hakea. Eikä se loppupuolen yhteislaulukaan huonolta kuulostanut. Marcon ja Iljan välinen kommunikointi herätti suurta hilpeyttä.
Pääsääntöisesti äänessä olivat Ilja ja Marco, Arille lankesi vain pari biisiä, mikä ei toisaalta haitannut ollenkaan. Edellisestä Ari-livestä oli kulunut aikaa kolmisen vuotta, joten kehitys oli huomattavissa. Ja kyllähän se edelleen toimi. Minkä mies äänelleen voi?
 |
| kuvat lainattu Assilta |
Suosittelen lämpimästi keikoilla vierailua ensi jouluna. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti