Okei, Tarja on puhdasta rakkautta. Tai oikeastaan Tarja Nightwishin aikaan, kun äänessä oli enemmän särmää. Kirjoitan tästä asiasta joskus oman postauksen, kunhan saan keikkarapsat ajantasalle.
Asiaan. Vuoden toinen joulukonsertti, joka oli huomattavasti perinteisempi kuin Raskasta Joulua. En edelleekään oo mikään perinteisten joululaulujen suuri fani, niin silti Tarjaa oli oikeastaan pakko lähteä kuuntelemaan.
Tulkitsijana Tarja on mainio ja ääni saa pakostakin kylmäväreet kulkemaan selkää pitkin. Ja myönnän myös kyynelehtineeni puolet konsertista.
Konserttipaikkana Turun Tuomiokirkko on aivan upea! Sopi täydellisesti Tarjan äänen tuomalle dramaattisuudelle. Eikä niissä Kalevi Kiviniemen urkutaiturointi huonommaksi päässyt. Tarjan pitäessä hengähdystaukoa pariinkin otteeseen, kuultiin aivan uskomattomia instrumentaalikappaleita. Se oli jotain aivan älytöntä. Kylmiä väreitä, puhdasta musiikin aiheuttamaa euforiaa.
Kun on tottunut ns. kevyisiin versioihin joululauluista, Tarjan dramaattinen tulkinta vaatii kyllä oikeanlaisen suhtautumisen. Mutta kaunista se oli alusta loppuun asti. Jossain vaiheessa kuultiin myös Tarjan itsesäveltämä ja -sanoittama espanjankielinen Ave Maria, joka toki oli kaunis. En tosin vieläkään ole täysin vakuuttunut Tarjan sävellystaidoista.
Kun rakkaus musiikkiin on syttynyt juurikin Tarjan ansiosta, live on aina upeaa. Ja se, miten ihmisestä voi lähteä niin kaunis ääni, on jotenkin pysäyttävää. Nyt viidettä kertaa Tarjan liveä todistaneena voin rehellisesti käyttää kliseeilmaisua Angel of Music. En edes saa puettua sitä pysäyttävää tunnetta sanoiksi. Sitä ei voi selittää, sen vain tuntee jossain syvällä. Laulamisen riemu näkyy Tarjasta pitkälle ja se herkistää fanitytön helposti ihan kyyneliin asti.
Kuvaaminen oli sallittua vain viimeisen biisin, ja encoren, aikana, joten kerrankin pystyi keskittymään täysillä musiikkiin. Liian harvoin vain kuuntelee musiikkia eikä tee mitään muuta. Se tunne on aivan käsittämättömän rauhoittava ja antaa voimaa älyttömästi.
Mulle tärkein joululaulu on kliseisesti Howard Blaken Walking in the Air. Tarjan tulkitsemana se on jotain hyvinkin kaunista. Rakastan kyseistä kappaletta mielettömästi. Se on edelleenkin ehkä ainoa mitä osaan enää pianolla soittaa. Sen opettelu ei koskaan ollut mitenkään pakotetun tuntuista. Ja Lumiukko on ehkä hienoin animaatio IKINÄ.
Koko konsertti oli silkkaa korvakarkkia, en voi oikeastaan sanoa muuta.
Mielettömän hienoja kuvia! Kivaa luettavaa myös, pisti jopa vähän kaduttamaan kun ei itse tullut viime jouluna käytyä Tarjaa katsomassa... mutta pitää se taas joskus nähdä. :)
VastaaPoista