7.3.2012

Ilmaiskrääsää ja rumpalipoika

FME @ Kaapelitehdas, Helsinki 18.2.2012
FME oli allekirjoittaneelle ensimmäinen laatuaan ja enkä ihan heti keksi syytä, miksi sinne pitäisi ensi vuonna hiipiä. Riippuu toki artisteista, mutta en sinänsä viihdy Helsingissä. Turku ja Tampere taas puolestaan ovat puhdasta rakkautta.

Edellinen yö oli vietetty hyvinkin iloisissa merkeissä laivalla ja unta ehti kertyä hurjat 3 tuntia. Kooma oli siis aivan älytön ja kaiken lisäksi meidän piti A:n kanssa tappaa aikaa kolmisen tuntia. Eipä siinä muuten mitään ongelmaa olisi ollut, mutta se tavaramäärä ja laukun paino ei ollut kiva asia. Kävimme noukkimassa E:n mukaan rautatieasemalta, jonka jälkeen taas tapettiin aikaa metsästämällä mm. apteekkia. MIKSI Forumissa EI ole apteekkia?! Piti siis raahautua Kamppiin sen tavarakasan kanssa, että saatiin ostettua korvatulppia. Vituttiko? Voi kyllä. Kamppiin päästyämme rykmentin loppuosa, S & S, soitti olevansa Forumissa. Ei helvetti. Samainen vaellus takaisin Forumiin, mutta sen kesti kun tiesi pääsevänsä eroon tavaroista. Tai siis niiden kanniskelusta. Jalat huusi hoosianna jo tässä vaiheessa.

Onneksemme parkkipaikka löytyi aivan Kaapelitehtaan vierestä, joten säästyimme lisävaellukselta sekä narikkamaksuilta. Paikan päällä seuraamme liittyi myös toinen E.Omaa tyhmyyttämme olimme tosin paikalla jo heti kolmelta, kun ovet aukesivat ja messualue olikin sitten surullisen pieni. Se oli kierretty läpi ekan puolen tunnin aikana, niin siinäpä oli hauska miettiä että mitäs nyt.
Kyllähän sitä tekemistä sitten keksi, ständit käytiin läpi tarkemmin ja ilmaiskrääsää hamstrattiin. Itse marssin ostamaan lipun Nummirockiin, kun sen 10 euroa halvemmalla kerran sai. Julisteita ja muuta paperitavaraa tarttui mukaan myös älytön määrä ja kyllä niitä kangaskassejakin taisi löytyä kolme.

Paitakojut jäivät väliin tällä kertaa, mutta mitä vittua. Kenen idea on laittaa hihamerkin hinnaksi 10 euroa?! Turisaksen paitoja muuta kuolatessa silmiin tosiaan osui ihan älyttömän hieno hihamerkki, mutta hintalapussa lukeva 10e lähinnä itketti. No jaa, jäi merkki ostamatta ja harmitti.

Muiden jäädessä pyörimään ympäriinsä, minä ja E2 suuntasimme katsomaan Amoralia muutaman biisin ajaksi. Ihan mielenkiinnostahan tuo oli nähtävä, koska Koivunen on oikeesti jees ja Amoral kun ei oo ihan sitä, millaista oon tottunut Arin vetävän. Ja kyllähän se hyvin veti, ei voi muuta sanoa! Öriseekin uskottavasti. Kuuntelin ihan häkeltyneenä. Pian hiippailtiin taas takaisin muiden seuraan ja pyörimään ympyrää messualueella.

Finnish Metal Awardsit käytiin koko porukalla katsastamassa ja voi sitä ilon ja riemun määrää, kun Turisas haali noita pystejä itselleen useammankin. Iloa lisäsi myös kovin se, että Nightwish ei kahminut mitään noista itselleen. Joo, onhan se vähän ilkeää sanoa moista, mutta kun Turisas ansaitsi nuo kaikki pystit.

Pariinkin eri muusikkosetään tuli törmättyä. Ja Sonataa piti ihan mennä ständille asti katsomaan ja ehkä hiukan fanitytöttämäänkin. Sydän suli taas kerran Bonkalle, joka kauniisti piirsi mulle nuolen lävistämän sydämen. Ja suli se nyt muutenkin. Sonata kun pitää pintansa omalla lempparilistalla, vaikka toisinaan kuuntelu äärimmäisen vähälle jääkin.
Kyllähän sitä ihmeteltiin, että mitä bändi oikeastaan tuolla edes teki, mutta eipä mennyt kuin pari päivää niin levyuutisia julkaistiin.

Sonatan nimmarisessiosta kipitettiin E:n kanssa vikkelästi jonottamaan Turisaksen nimmarisessioon. Bändillä tuntui olevan kovinkin hauskaa ja juttua riitti, kuten myös taiteellista antia. Kameleita ja lampaita piirtäneen Jussin viikset herättivät suurta hilpeyttä ja Tude taas aiheutti aivan uuden fanitytötyksen.
Nimmarisessiosta pitikin sitten juosta jo varaamaan mahdollisimman hyvää paikkaa keikkaa varten ja alkuun suoriuduimmekin toiseen riviin keskelle.

Italialainen Flesgod Apocalypse oli semisti hämmentävä. Ei kyllä ihan iskenyt, vaikka basso-kliinilaulaja ihan kiva olikin. Koko ajan spiikeissä toistunut motherfucker on omasta mielestä oikeesti jo mautonta. Kyllä sen nyt antaa anteeksi jos kerran tai kaks, mutta kolmesti joka ikisessä spiikissä. Ei näin. Jos nyt jotain plussaa pitää keksiä, niin olihan tuo bändin puvustus kivasti yhtenäinen ja toimiva. Ei, näitä en taida edes festareilla mennä enää katsomaan. 


Kiitos armaiden foorumikavereiden, pääsimme katsomaan Turisasta eturiviin, kun eräät neidot olivat odottamassa lähinnä Stam1naa. Kooma oli aivan älytön ja keikan odottaminen lähinnä puhdasta tuskaa. Niska ja selkä jumissa ja jalat teki mieli sahata irti. Yritäpä siinä sitten olla positiivisella mielellä. Joo, ei ihan onnistunut.
Fiilis nousi kuitenkin kertaheitolla kattoon, kun Turisas nousi lavalle! March of Varangian Guard aloitti setin aivan helvetin lujaa ja oma energiataso kohosi reippaasti sen takia. Tai no, Turiksaksen takia, ei vain tuon biisin. 
Näin Turisaksen ekaa kertaa tällä uudella kokoonpanolla ja kyllähän se toimi. Jukkis täytti Hanun saappaat erittäin hyvin, mutta Netan ja haitarin korvannut Robert jätti omalla tavallaan hieman kylmäksi. Vaikka ei siinä soitannassa mitään vikaa ollut, tykkäilin vaan niin paljon Netan haitaroinnista.
Setti itsessäänhän oli vähän normaalista poikkeava, mutta surullisen lyhyt se oli. Oletettavasti ainoa keikka pitkään aikaan Suomessa ja soittoaikaa vain tunti. Suuri vääryys oli tämä. Mutta se tunti olikin sitten puhdasta eeppisyyttä ja mahtavuutta, muuta ei voi sanoa. Ja oikeastaan nuo kaksi sanaa lienevät parhaita kuvailemaan Turisasta.
Take the Day! ja To Holmgard and beyond edustivat sitä perussettiä, mutta niiden jälkeen kuultu Dnieper Rapids oli harvinaista herkkua. Ja herkkua tosiaan, aivan mahtavaa. Nomnomnom, tykkäsin kovin. Ja kyllä koko seurueemme muutenkin.
Suurimman hämmennyksen keikan aikana aiheutti jännittävä versiointi One Moresta. Kyseinen ralli kuultiin lyhennettynä ja AKUSTISENA! Zomg, mitä parhautta! Otsikkoon viitaten Tude hyppeli lavalla marssirumpuun, tai E:n sanoin henkseslirumpuun, sonnustautuneena. Kovin herttaista oli se ja pieni fanityttö saattoi hihkua typerähkösti. Jussille taas tuotiin käteen akustinen kitara. Mutta voi että, se oli aivan loistava veto.
Battle Metal tuli hämmentävässä vaiheessa, kun se ei ollutkaan viimeinen biisi. Mutta tälle muutokselle oli aivan hyvä syy, kun vikan biisin virkaa toimitti eeppistäkin eeppisempi End of an Empire, lumi/vaahtosaateen saattelemana. Kaiken kaikkiaan äärimmäisen hieno keikka ja kaiken kärsimyksen arvoista. Ehkä. Ja kannatti lähteä Helsinkilään ja maksaa itsensä kipeäksi sen takia.
Turisaksen jälkeen luovutimme eturivipaikat takaisin niiden aiemmille haltijoille ja hiippailimme suosilla taaemmas lepuuttamaan koipiamme.

Oli jo ennalta tiedossa, että Stam1na tulee soittamaan Nocebon kokonaisuudessaan. Tuossa vaiheessa, ja vieläkin, Nocebo ei ollut kunnolla auennut eikä siihen ollut ehtinyt kunnolla perehtyä, niin keikka vähän kärsi siitä. Ja toki se kärsi omasta väsymyksestäkin, niinkin karusti, että Nocebon kolme vikaa biisiä menivät niin sanotusti unten mailla. Oikeesti. Vaatii sinänsä taitoa ja ääretöntä väsymystä, että onnistuu nukahtamaan Stam1nan keikalla. Kokemus tämäkin.
Hereille havahtumisen jälkeen lavalla olikin jo Saikkonen jakamassa kultalevyjä lätystä. Ansaittuhan tuo kultalevy oli, sen verran kova levy taas kasassa. Loppukeikka mentiinkin sitten vanhoilla ja tutuilla biiseillä. Koko keikan ajan aikalailla seurueemme edessä pyöri aivan älytön pitti. Ja kyseessä oli oikeasti kunnon circlepit eikä mikään hähähäjuoksensuapäinetsuajavähänmuakinsattuu- pitti. Mistä niillä oikein riitti energiaa? Pari wall of deathiakin siinä taisi olla.
Vikana biisinä soitettiin 5 laukausta päähän, joka toimii aina yhtä mahtavasti! Ja kävihän Tuomokin lavalla huutamassa ja pitämässä Kaikkaa hellästi kainalossaan. Kaunista. Hieno päätös illalle.
Kerrankin fiksuina hiippailimme lähelle uloskäyntiä jo encoren aikaan, joten pääsimme sujuvasti ulos ja pois Kaapelitehtaalta. Tie vei omenahotelliin ja nukkumaan, omnomnom.

Kotimatka oli jännittävä. Ensin piti kaivaa auto 20 sentin lumikerroksen alta ja sitten päästiin ajelemaan epäonnistuneen reittivalinnan kautta kohti Turkua.  Lunta satoi koko helvetin matkan. Ei kivaa. Lunta, lunta ja hiukan vielä lisää lunta. Omaksi onnekseni torkuin iloisesti takapenkillä A:n kanssa eväsfanipaloja syöden. Kerrankin ei tarvinnut olla kuskina.

Kotiin oli ihanaa päästä, vaikka nopeaksi laukunpurkamiseksi ja uudelleenpakkaamiseksi se menikin. Osan rykmentistä poistuessa jäin itse makaamaan sohvalle ja kätevästi nukahdin, koska reissuväsymys. Ja kaikeksi onneksi seuraava viikko oli lomaa, joten toipumiseen oli kerrankin riittävästi aikaa!

1 kommentti:

  1. Taisinpa olla hivenen humalatilassa kun en muista tuon Fleshgod Apocalypsen laulajan motherfucker-spiikkejä :'''D Turisaksen keikkakin meni höpöttäessä... Ensi vuonna jos vaikka kattois niitä bändejä?

    VastaaPoista