"Mikä meininki Tampere?!"

Stam1na @ Klubi, Turku 24.2.2012 
Keikkapäivänä elimme jännittäviä aikoja, kun me A:n kanssa aloittelimme uutta vapaaehtoismusaduuniamme roudareina. Turun Klubi haki taannoin apukantajia ja mehän sitten puoliläpällä keksimme ilmoittautua mukaan. Pian tittelinä olikin sitten roudari eikä Stam1na ollut huono valinta ekaksi roudattavaksi. Vaikkakin Load in meni oikeastaan niin, että paikalle päästyämme kaikki kamat oli jo roudattu. Hiphei ja yay, suunta kohti Äksää ja nimmarisessiota.
Äksässä tapasimme hyvinkin hyväntuulisen bändin ja nätisti Klubin seinältä ryöstetty juliste sai mitä taiteellisimmat koristeet ihan bändiläisten omasta aloitteesta. Hupsista.

Klubille saavuimme vasta reippaasti myöhässä, eli lämppäristä pääsimme todistamaan viimeiset 2½ biisiä.
Lämppärinä toimi ruotsinkielistä murinamörinämetallia vetävä Bob Malmström. Lavaolemus oli vahvasti ristiriidassa musan kanssa. Eipä tuo svenska talande bättre folk -asennekaan oikein iskenyt. Hämmentävä kokemus.

 

Livebändien aatelia kun nuo Lemin pojattaret ovat, keikkoja kestää katsoa useammankin lyhyellä aikavälillä. Tässäkin tapauksessa edellisestä oli aikaa vain viikko. Puolikuntoisuuden takia tarkoituksena oli katsella keikka taka-alalta samalla keikkakuvaustaitoja harjoittaen, mutta hupsista. Oma paikka löytyikin sitten toisesta rivistä, joka toki oli normaalia eturiviä taaempana, mutta tuota tuskin voi laskea.
Otsikkoon viitaten, Hyrde harrasti astetta karumpaa vittuilua, kun ekassa spiikissä huudeltiin jo Tamperetta. Kieltämättä sen jälkeen näin massiivisimman keskarimeren millään keikalla ikinä.

 

Yksi Stam1nan parhaita piirteitä on se, että setti vaihtelee jossain määrin joka keikalla. Senkään puolesta keikoista ei tule tylsiä ja niitä jaksaa katsella. Veikkaisin, että Stam1na alkaa pian vetää kärkipaikan keikkatilastoissa. En tiedä, mutta veikkaan.
Klubilla kuultiin Nocebo lähes kokonaan, ainoastaan kuulematta jäi enkkubiisi Nomad. Vanhemman osaston puolia pitivät Pakkolasku, Kaksi reittiä yksi suunta, Rikkipää, Lääke, Eloonjäänyt sekä Viisi laukausta päähän. 

Heti keikan alussa Hyrde valitteli sitä, kuinka oli edellisenä iltana reväyttänyt niskansa. Auts. Tuota ei oikeastaan muuten huomannut paitsi moshauksen pois jättämisenä. Ei se tahtia ainakaan yleisön puolella tuntunut haittaavan. Myös Emil oli kipeänä ja jossain välissä spiikkailikin, kuinka tärkeää molemminpuolinen energianvälitys on. Ja se kuulemma toimi oikein mainiosti.

Kivana lisänä keikalla bonkkaili myös Apojen Perttu Kivilaakso. Herra kävi fiittaamassa ekassa encoressa, missä kuultiin Lääke, Tavastia Palamaan!, Eloonjäänyt ja Arveton on arvoton.

Fiilis keikan aikana ja jälkeen oli tyyliin Ai saatana! Tää on kivaa! Nyt sattu, argh!  Tää on ihan vitun kivaa! Masokistiset harrastukset ovat elämän suola ja mitä näitä mausteita nyt oli.

Seuraava aamu oli lähinnä tuskaa, kun ylös piti nousta liian aikaisin. Ja sitten piti puoliltapäivin vielä hiipiä takaisin Klubille roudaamaan pihalle. Voin kertoa ettei ollut kivaa kantaa miksauspöytää, joka painaa aivan saatanasti, alas jyrkähköjä ja kääntyileviä portaita. Gay-pakua lastaava Kake totesi homman näyttävän peräti huolestuttavalta. Kovin rohkaisevaa. Ennen ekoja roudauksia tuli heitettyä paljon läppää siitä, että jaksaa säkällä kantaa kiippariständin. Ette usko sitä hajoilun määrää, kun oikeasti kiippariständin roudaaminen koitui omalle kohdalle. Nauratti hieman liikaa.
A rapsailee noista roudauksista tarkemmin täällä. 

Niitä eeppisiä roudauslihaksia odotellessa...
Ja tämän mahdollisimman kökön keikkarapsan teille tarjosi Poisonblack - ja Nightwish -hypetys. Kiitos ja anteeksi.